Se oli ruusupensaan luona haaveilija, se oli Agnes.
"Kas tässä, arvoisa neiti", sanoi munkki sammaltavalla äänellä, "kas tässä se tie, joka viepi rakkauteen. Ylistetty olkoon pyhä Fransiskus, joka on teitä johdattanut luottamaan minuun … saatte nähdä, millä ilolla olen rientänyt toteuttamaan toiveitanne."
"Kirje … kirje!" huudahti Agnes malttamattomasti ja hänen marmorivalkeat poskensa kävivät heleän punaisiksi.
"Tässä on", vastasi munkki ottaen viittansa alta sinetillä suljetun kirjeen, "hän odottaa Kedjeskärissä…"
Agnes avasi kirjeen ja luki sen. Sekä hän että munkki seisoivat selin oveen, jonka tähden ei kumpikaan huomannut mustaa haamua, joka oli lähestynyt rakennusta ja jo seisoi toinen jalka kynnyksellä. Mies, joka oli kuullut heidän puhelunsa, tahtoi kuitenkin jostakin syystä yhä edelleenkin jäädä huomaamatta. Hän peräytyi sukkelasti ovelta.
"Pyhä Jumalan äiti!" huudahti Agnes luettuansa kirjeen ja painettuansa sen sydämelleen, "neuvo minua, sano minulle, anna minulle merkki taivaastasi… Sydämeni on hänen aina ja iäti, mutta salateitäkö hänen on minut omaksensa saatava… Onko se tie, joka vie hänen luoksensa, sellainen, että sinä sen hyväksyt…! Taistelu ei saata poskiani kalpenemaan, mutta pimeät salatiet pelottavat sydäntäni…"
"Elkää viivytelkö, arvoisa neiti", kiirehti munkki, "aika rientää ja matkanne on pitkä. Jos tahdotte, ett'ei teitä huomata, niin teidän täytyy lähteä, ennen kuin se aika on kulunut, jonka maanalainen käytävä on minun hallussani. Muistakaa kuitenkin, että minä ennen epään kuin kehotan, ja Jumala ja pyhä Fransiskus suokoot minulle anteeksi, jos hyvä sydämeni on minut vietellyt liian auliisti suostumaan nuorukaisen pyyntöön… Mutta jos te olisitte nähnyt hänen ilonsa kuullessaan teidän olevan elossa ja hänen surunsa, kun sitten kerroin päättäneenne pukeutua huntuun ja ruveta nunnaksi jäädäksenne ainaiseksi tähän nunnaluostariin, niin ette olisi raskinut hetkeäkään viivyttää häneltä ettekä itseltänne jälleen-näkemisen iloa."
Munkin puhuessa Agnes oli polvistunut neitsyt Maarian kuvan eteen. Hän rukoili lyhyen rukouksen, ja kun hän nousi, leimahteli päättäväisyyden liekki hänen suurista säkenöivistä silmistään.
"Herman, Herman", sanoi hän ja liitti kätensä ristiin vielä Maariankuvan edessä seisoen, "elköön koskaan rakkautesi minuun kylmetkö siitä, että nyt noudatan sydämesi rukousta…"
Kuului rasahdus semmoinen kuin miekkaa tupesta temmattaessa, ja kun Agnes nosti päätänsä, näki hän Hermanin kookkaan vartalon rientämässä munkkia kohti.