Sitä tärkeämpää oli, että ainakin marskinvirka joutuisi Pentti herran käsiin. Siihen hän nyt perusti kaiken toivonsa. Valtakunnan toisen virkamiehen oli tietenkin helppo sekä saada naimaliitto toimeen että tyydyttää kostonhimonsa. Hänelle, samoin kuin muillekin hänen puoluelaisilleen, oli ensimmäinen kuninkaan tapaaminen sangen tärkeä. He luottivat siihen, että Engelbrekt heti ensi esiytymisellään loukkaisi kuningasta ja synnyttäisi riidan, jota he toivoivat helposti voivansa käyttää edukseen, etenkin noita molempia tärkeitä virkoja täytettäessä.
Senpä tähden syntyikin salainen ilo, jota monenkin oli vaikea täydellisesti peittää, kun syyskuun loppupäivinä Tukholmaan tuli tieto kuninkaallisen laivaston lähenemisestä ja kun nähtiin Engelbrektin ynnä muiden herrain ratsastavan Jungfruhamniin, jossa varustauduttiin ottamaan vastaan kuningasta.
Täällä kului vieläkin muutamia päiviä, joiden aikana monta hallitusasiaa ratkaistiin ja monta kirjettä laadittiin ja lähetettiin Engelbrektin johdolla ja ollessa valtakunnan päämiehenä.[23] Yksi näitä kirjeitä on päivätty lokakuun 7 p. 1435.
Valtakunnan neuvokset olivat pitäneet kokouksensa taivasalla lähellä rantaa ja suuri joukko ihmisiä sekä Tukholmasta että lähiseuduista oli tulvannut sinne. Sillä kohta oli levinnyt huhu, että kuningas saapuisi näinä päivinä.
Oli ihana päivä. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta vuoriin ja metsään ja neuvotteleviin herroihin ja väkijoukkoon, kun taas järvellä puhalteli navakka itäinen vihuri ja täytti kaupunkiin aikovain veneiden purjeet.
Aurinko oli jo kohonnut keskitaivaalle, kun syntyi liikettä herrain joukossa heidän noustessaan seisomaan ja keräytyessään valtakunnan päämiehen ympärille, joka kädenviittauksella oli ilmoittanut, että hänellä vielä oli jotakin heille sanomista. Väkikin tunkeutui niin lähelle, kuin ylhäisten herrain kunnioittaminen suinkin salli, mutta ne, jotka eivät tyytyneet pelkkään kuulemiseen, kiipesivät lähimpiin puihin taikka herrainkokouksen takana olevan kallion penkerille.
Tämän kallion kukkulalla seisoi pilviäpitävän kuusen vieressä jättiläismäinen haamu. Edessä kasvavain puiden latvat estivät hänet näkymästä alhaalle, mutta idän puolelta hän oli kokonaan näkyvissä, koska tämä puoli kallioa oli aivan puuton. Hän seisoi paljastetuin päin, mutta hänen kalpeat kasvonsa olivat jäykät ja liikkumattomat, ikään kuin mies olisi ollut graniittipaadesta hakattu kuvapatsas. Ainoastaan silmä, joka herkeämättä tuijotti alhaalla olevaan herrainkokoukseen, ilmaisi tuon tuostakin räväyksellään, että jättiläinen otti innokkaasti osaa siihen, mitä hänen edessään tapahtui.
"Jalot herrat ja Ruotsin miehet", kuului silloin Engelbrektin syvä ja heleä ääni, "hetki on tullut, jolloin Ruotsin valtakunta ottaa vastaan kuninkaansa. Hyvät ajat palaavat toivoaksemme hänen kanssansa, koskapa hänellä nyt lienee mielessä vilpittömästi pitää vannomansa valat ja antamansa lupaukset. Minä johdatan myöskin pyhän kolminaisuuden nimessä teidän mieleenne omat valanne ja lupauksenne, te valtakunnan neuvoston herrat ja te muut valtakunnan herrat ja miehet! Kuninkaan olemme itsellemme ottaneet lakia voimassa pitämään ja rauhaa säilyttämään emmekä lakia ja rauhaa rikkomaan, sen lienemme nyt osottaneet Eerikki kuninkaalle, minä, Engelbrekt ja kaikki apumieheni. Sillä lieneekin tehtäväni täytetty ja ihmisjärjellä päättäen voinen nyt teidän käsiinne, arvoisat isät ja hyvät herrat, heittää sen vallan, jonka minulle annoitte Arbogan kokouksessa viime tammikuussa."
Kummastuksen hälinää kuului tarkkaavasti kuuntelevien herrain joukosta ja samalla ilmaisivat muutamain kasvot, kuten Niilo Kustavinpojan, Ewerstenin kreivin ja Tuomas piispan, vilpitöntä ihailua.
"Olisin tosin sanonut nämä sanat Eerikki kuninkaalle itselleen", jatkoi Engelbrekt, "mutta minun mielestäni on sovinnon tie tasoitettava niin tasaiseksi kuin mahdollista eikä Eerikki kuningas nyt tulekkaan luoksemme vihollisena, vaan korjaamaan kaikki entiselleen. Kenties häiritsisi minun läsnäoloni keskusteluja, koskapa kuninkaiden tapa on sellainen, ett'eivät he kernaasti kuuntele sen puhetta, jonka tahdon alle heidän on täytynyt taipua; ja minä ynnä apulaiseni luotamme valtakunnan herroihin ja miehiin ollen vakuutettuina siitä, että he etupäässä ajattelevat valtakunnan vapautta ja lakikirjaa. Sen tähden aion vetäytyä takaisin Örebrohoni, jonka pitänen hallussani rahvaan tähden. Sitten kuin kaikki on Eerikki kuninkaan ja Ruotsin valtakunnan kesken sovittu, silloin saapunen minäkin hänen puheilleen ja saanen jättää hänen haltuunsa Örebron linnan ja läänin sekä lähteä takaisin vuorelleni ja vaskisulatolleni Taalainmaahan. Suokoot Jumalan äiti ja kaikki pyhimykset minulle aivan kohta sen ilon, niin totta kuin Jumala ja Pyhä Eerikki kuningas rukoukseni kuulkoot!"