"Sinun asioihisi ei Göksholman Pentti Steninpoika puutu", pauhasi ritari synkän näköisenä.
"No niin … sitten saa mies vapautensa takaisin muutaman hetkisen kuluttua, minun kostoni on oppinut malttamaan, minä voin odottaa … luulinpa sentään teidän tunnustavan vaivani ja toimellisuuteni palveluksessanne…"
"Kas niin, kas niin, Martti … sinä olet taas oikeassa. Mies täytyy tehdä vahingottomaksi … ja tästäkö Cecilia neiti aikoo minulta kysellä?"
"Niin … ja voitte kernaasti luvata kaikki mitä hän pyytää … te voitte auttaa häntä pakenemaan … sitten voimme laittaa niin, ett'ei hän pääse pitemmälle kuin toisesta vankilasta toiseen… Jos nyt noudatatte neuvoani, niin suostutte hetkisen puhelemaan arvoisan neidin kanssa, ennen kuin menette kuninkaan puheille."
"Ja missä hän on tavattavissa?"
"Ludbert Roggen talossa … tiedättehän missä se on?"
Ritari nyökäytti päätänsä ja Martti auttoi lyhyen, runsaasti kirjaillun levätin hänen hartioilleen. Pentti herra asui tämän pitkällisen kokouksen aikana niin kuin useimmat muutkin herrat, sekä kotimaiset että ulkomaiset, ulkopuolella varsinaista kaupunkia ja oli majoittunut muutamaan rakennukseen aivan lähelle Klaaran luostaria.
Reippain askelin ja pää pystyssä astui hän Norrbrolle ja halki kaupungin sekä saapui tuskin puoli tuntia äsken kerrotun keskustelun jälkeen Ludbert Roggen talon edustalle. Portailla seisoi tuo tummaverinen herra Jöns Pentinpoika (Oxenstjerna).
"Te aiotte kuninkaan puheille?" kysyi Pentti ritari.
"Niin kuin tekin", vastasi pappi. "Vaikka tämä tie ei liene teille suorin!"