"Minä haen Ludbert Roggea!"
Herra Jöns Pentinpoika nyökäytti päätänsä ja astui alas portailta, joille Pentti ritari nousi. Tämä ei ollut kulkenut montakaan askelta tammiselta ovelta sisään päin, ennen kuin hän kohtasi nuoren palvelustytön. Tämä vei hänet isoon saliin, jossa hän joutui silmäkkäin Cecilia neidin kanssa.
"Te olette halunnut puhella kanssani, arvoisa neiti", alkoi ritari, mutta hänet keskeytti Cecilia, joka surullisesti hymyillen pyysi häntä istumaan.
"Te olette kunniallinen ja uskollinen ritari, Pentti herra", sanoi hän, "sen tähden tahdon puhua suoraan ja verukkeitta kanssanne. Te voitte hankkia minulle suuren onnen … kenties voinen minäkin olla teille joksikin hyödyksi … tahdotteko antaa lahjan lahjasta, ritari?"
Pentti herra kumarsi kohteliaasti ja hymyili niin kuin ritareilla on tapana, silloin kuin he tahtovat osottaa avuliaisuuttaan.
"Teillä on hallussanne mies, joka on minulle kallisarvoisempi kuin voin sanoakkaan", jatkoi Cecilia, "teidän annettavallanne lahjalla on yhteyttä tämän miehen kanssa."
"Verukkeitta ette nyt puhu", vastasi ritari hymyillen.
"Kuitenkin kyllin selvästi voidaksenne ymmärtää, kenestä puhun … minä tiedän sen miehen, joka vangittiin Jungfruhamnissa päivää ennen kuninkaan tuloa, olevan teidän vallassanne."
"Minun vallassani… Te erehdytte suuresti, Cecilia neiti! Se mies istuu täällä kuninkaan linnan tornissa…"
Cecilian katse vaihtoi ilmettä tämän vastauksen johdosta ja kävi tuimaksi ja teräväksi.