"Teillä on tornissa vanki, vouti", alkoi tämä, "vanki, jota ette vielä ole ilmoittanut herra Hannu Kröpelinille!"
Vouti siristi pieniä silmiänsä ja hänen suunsa vetäytyi viisastelevaan hymyyn.
"Arvoisa neiti haluaa puhella vangin kanssa…"
"Viisi vankia istuu Kärnan tornin alla", murisi vouti, "ja vaikeaksi käynee arvoisalle neidille käydä kaikkien luona…"
"Se ei ole tarkoituskaan … kenen otit viimeksi vastaan?"
"Jättiläisen."
"Kuninkaan tulon edellisenä päivänä", puuttui Cecilia puheeseen.
"Niin, sen päivän ja P. Dionysiuksen[26] välisenä yönä", todisti vouti, "hän ei ole torniin jouduttuaan virkkanut sanaakaan, niin ett'ei puhelusta paljoa tulle, jos tätä vankia haette, arvoisa neiti."
"Sinä vastaat hengelläsi vangista, vouti", sanoi Cecilia vapisevin äänin ja säkenöivin katsein, "jos häntä mikään paha kohtaa, voit lukea viimeisen rukouksesi!" Hän kääntyi sen jälkeen ritariin ja lisäsi, "vakuuttakaa sanani tosiksi, Pentti ritari, minä pidän sitä sangen tärkeänä…!"
"Minä noudatan ilomielin tahtoanne", vastasi ritari, "ja yhdyn teidän sanoihinne. Jos suosioni on teistä minkään arvoinen, vouti, niin noudattakaa arvoisan neidin käskyä."