Kuningas astui sisään pää pystyssä Hannu kreivin ja herra Eerikki Krummedikin sekä herra Aksel Pietarinpojan (Tott) seuraamana. Salin vastakkaiseen päähän oli kuninkaan valtaistuin asetettu korotteelle, jolle pääsi muutamia astimia nousten. Kuningas suuntasi kulkunsa tähän osaan huonetta lausuen kulkiessaan muutamia tyhjänpäiväisiä sanoja joillekuille lähinnä seisoville herroille.
Tässä kului vähän aikaa ja kuningas oli parhaiksi ennättänyt valtaistuimen astimille, kun hovimestari ilmoitti nuo kaksitoista herraa, jotka tulivat harmajamunkkiluostarista, missä he olivat pitäneet istuntonsa.
Kuningas astui silloin sijallensa ja antoi merkin kädellään, jonka jälkeen nuo kaksitoista Roeskilden Jöns piispan johtamina astuivat sisään. He asettuivat valtaistuimen oikealle puolelle ja heitä vastapäätä seisoivat odottelevat herrat tuomarien katseista ja kasvoista udellen, eikö niiden ilmeistä jo voisi päätöstä arvata. Kuninkaan uudelleen viitattua nousi Jöns piispa puhumaan ja avaten kääröstä kahdellatoista sinetillä varustetun pergamenttilehden ilmoitti lyhykäisesti, että oli tehty se päätös, jonka hän mukana olevasta pergamenttilehdestä oli lukeva.
"Me Jöns, Jumalan armosta Roeskilden piispa, Sigge Skaran, Maunu Turun, Olavi Bergenin, kaikki piispoja samasta armosta" — ja sitten seurasivat maallikkoherrain nimet — "julistamme kaikille läsnäolijoille ja vasta tuleville, että jalosukuinen ruhtinas, armollinen herramme, herra Eerikki, Tanskan, Ruotsin, Norjan, Vendein, Götinmaan kuningas ja Pommerin herttua, toiselta puolen ja valtakunnan neuvosto ja kaikki Ruotsin asukkaat toiselta olivat jättäneet meidän ratkaistaviksemme heidän tähän päivään asti kestäneet keskinäiset riitaiset välinsä, jotka he nyt rakkaudessa ovat sopineet antamalla molemmin puolin vahvikkeeksi julkiset sinetillä vahvistetut kirjelmät, lukuunottamatta muutamia kohtia, jotka samoissa kirjeissä mainitaan, joissa vielä sanotaan, että meillä kahdellatoista määrätyllä on oleva valta niistä sanoa ja säätää, ja mitä me niistä määräämme ja niiden johdosta teemme ja niistä molemmille puolille annamme sineteillä vahvistetut kirjelmät, sitä he tahtovat ja heidän tulee niin säädettynä pitää."
Niin kuului päätöksen alku, sanasta sanaan Hadorphin mukaan esitettynä. Erityiskohdista mainitsemme ainoastaan, että Hallanti oli heti jätettävä takaisin kuninkaalle ja että Engelbrekt ja Eerikki Puke saisivat pitää Halmstadin pakkosopimuksessa saamansa läänit sekä että Norjasta kutsuttujen neuvosherrain oli ratkaistava Gotlantia koskeva asia ruotsalaisten ja tanskalaisten miesten esiintuomien todisteiden mukaan.
"Kaikki nämä määrätyt kohdat" — näin päättyi tuo pitkä kirjelmä — "ja jokaisen erikseen olemme me kaikki tutkineet ja yksimielisesti päättäneet omantuntomme mukaisesti, jonka Jumala on meille antanut, emmekä voi paremmin tuomita. Kehotamme sen tähden teitä molemmin puolin näitä määräyksiä noudattamaan. Me vahvistamme nyt sinetillämme kaksi samanlaista kirjelmää, joista toisen saa armollinen herramme kuningas, toisen Ruotsin valtakunnan neuvosto."
Jos vaitiolo tietää suostumusta, niin lienee tämä tuomio ilmoittanut kaikkien läsnäolijain salaiset mielipiteet puheenalaisista asioista. Mutta vaikk'ei salissa mitään sanottukaan, osotti kuitenkin moni rypistetty otsa, ett'ei päätös miellyttänyt kaikkia. Kuningas itse istui pari silmänräpäystä mietteissään ja silmäili herroja. Tahallaanko vai sattumalta hän sitä tehdessään lienee kiinnittänyt katseensa herra Pentti Steninpoikaan, sitä emme tiedä, mutta tämä nykäsi niin rajusti kaulassaan olevia kultavitjoja, että yksi rengas katkesi ja poikkinaiset vitjat jäivät riippumaan hänen sormelleen. Tällä hän selvää selvemmin osotti, kuinka läheltä tuo julkiluettu päätös häntä koski ja kuinka syvän jäljen se jätti hänen mieleensä. Kuninkaan suu vetihe raukeaan hymyyn. Varmaankin olisivat useammatkin huomanneet ritarin mielikarvauden, jollei samassa hovimestari olisi ilmoittanut arkkipiispa Olavin tuloa.
Kuningas säpsähti valtaistuimella, kun kuuli tämän nimen, ja selvää vastenmielisyyttä ilmeni hänen katseestaan, kun tuo vakava arkkipiispa astui hänen eteensä.
"Tahtoanne noudattaen, herra kuningas", alkoi arkkipiispa, "tulen teille ilmoittamaan, ketkä valtakunnan koolla olevat herrat ja miehet ovat panneet ehdolle noihin tärkeihin drotsin- ja marskinvirkoihin. Äänet on salaisesti minulle ilmoitettu ja minä olen uskollisesti pitänyt salassa jokaisen ilmoituksen. Ainoastaan kolme enimmät äänet saanutta tahdon tässä mainita. Ne ovat…"
Salissa syntyi liikettä, kun pari nuorempaa herraa koetti tunkeutua esiin, mutta kuninkaan viitattua kädellään palasi taas hiljaisuus.