"Ne ovat", kuultiin silloin piispan sanovan, "herra Kaarlo Knuutinpoika
(Bonde), herra Bo Knuutinpoika (Grip) ja herra Niilo Steninpoika (Yö ja
Päivä)."
"Ei kelpaa", sanoi kuningas kuohahtaen, "nuo kolmehan ovat pelkkiä nuoria ja kokemattomia miehiä. Te olette erehtyneet mitä nuoriin tulee. Minä ehdotan teille kolme vanhaa, joita ei nuoruudenhulluus enää haittaa!"
Hän silmäili koollaolijain joukkoa, ikään kuin hän heidän katseistaan olisi hakenut kannatusta sanoilleen, mutta sitten hän lisäsi:
"Miks'ette mieluummin ota vanhempaa miestä? Tahdon panna ehdolle kolme. Herra Krister Niilonpoika ja herra Pentti Steninpoika kelpaavat kai molemmat, herra Erengisle Niilonpoika on myöskin pätevä mies, luulen ma! Yhden näistä herroista tahdon kernaasti antaa teille drotsiksi. Kokoonnumme taas tänne huomenna, tiedustelkaa siksi, arkkipiispa Olavi, kenen viimeksimainituista herroista te tahdotte. Minä olen sill'aikaa tuumiva pätevää miestä marskiksi."
Sen jälkeen kuningas nousi ja laskeutui alas korotteelta, jolla valtaistuin oli, sekä astui taas halki salin sisähuoneittensa ovea kohti. Nytkin hän vaihtoi muutamia sanoja joidenkuiden herrain kanssa. Astuessaan Jöns piispan ohitse hän sanoi:
"Enpä olisi luullut, piispa, että Engelbrekt sai pitää Örebron linnan."
"Tuskinpa sitä kukaan luuli", vastasi piispa ujostelematta, "mutta hänellä oli monta mahtavaa puolustajaa. Sitäkin kuuli sanottavan, että pahempaakin olisi voinut tapahtua, jollei tätä olisi päätökseen otettu."
"Ja mitäpä pahempaa voisikaan tapahtua?"
"Voisitte menettää Ruotsin valtakunnan!"
Kuningas kalpeni ja käännähti äkisti pois, mutta kun hän tuli huoneen toiseen päähän, näki hän siellä herra Eerikki Krummedikin. Viittauksella käskettyään tätä seuraamaan hän poistui huoneisiinsa.