Sanat elvyttivät vanhuksen katseen; hän nosti verkalleen käsivartensa ristiin ryntäilleen ja otsa painui syville kureille.
"Nouse, Cecilia", sanoi hän äänellä, joka selvästi ilmaisi myrskyn riehuvan sydämessä, mutta myöskin löytyvän tahdonvoimaa sen hillitsemiseksi, "sanoilla et voi voittaa takaisin sijaa isäsi sydämessä, mutta teolla … kuninkaan jalkavaimo ei saata olla Eerikki Bildsteinin tytär. Jätä tuo mies, murra poikki nuo kultaiset kahleet, jotka pitävät sinua häpeällisemmässä vankeudessa kuin nämä minua, toimi niin kuin vapaasyntyisen naisen tulee toimia…"
"Herkeä, herkeä, isä, pyyntösi on mahdoton täyttää…"
"Niinpä julistat oman tuomiosi… Mene pois silmieni edestä, tyttö … elinpä tai kuolin, vasta kun Vadstenassa huntuun puettuna rukoillen polvistut Jumalan äidin kasvojen eteen, vasta silloin olet kuuleva anteeksiantamuksen ja siunauksen sanat isäsi huulilta. Ennen sitä en tahdo olla missään väleissä kanssasi!"
Mies käännähti äkisti ja kallisti päänsä kättänsä vasten; toisella kädellään hän viittasi tyttärelleen, että tämä jättäisi hänet rauhaan. Tytär tarttui tähän käteen ja suuteli sitä.
"Kovempia saattaisivat sanasi olla, isä", huokasi hän, "auta minua rukoilemaan Jumalan äitiä, että hän katkaisisi kahleen, joka minut sitoo, mutta sitten siitä seuraakin kuolema…"
Hän nousi äkisti pystyyn ja läksi kasvot käsiinsä kätkien horjuen huoneesta. Hänen seuralaisensa lähestyi hiljaa vankia ja tarttui hänen käteensä sekä piti sitä kauvan omassaan.
"Veljeni", sanoi hän vihdoin kuiskaten, "ehkäpä onkin mielen taipumattomuus sinä kirouksena, joka sukuamme painaa." Sitten hän taas hetkisen vaitioltuansa lisäsi: "Jos sinulla on mielessäsi jotakin minulle sanottavaa, ennen kuin lähden täältä, niin tapaat minut Ludbert Roggen talossa!"
Mies seisoi liikkumatonna. Näytti siltä kuin hän ei olisi enää nähnyt eikä kuullut mitään. Kun hän vihdoin käänsihe ympäri, oli vankila jälleen aivan pimeä.
Hän istuutui kivipenkille. Hän nojasi päänsä käsiänsä vasten ja huulilta tunkihe tuon tuostakin: Cecilia, Cecilia. Kuului siltä kuin hameenlieve olisi kahissut ruostunutta rautaovea vasten ja kuin joku kevein askelin olisi poistunut, mutta hän ei sitä huomannut.