"Niinpä täytyy sitten noiden pelastavien sanain jäädä kirjoittamatta", sanoi Herman ja nousi istualtaan. "Katsokaa, vouti, se on erotuksena rehellisen miehen ja hylkiön välillä, ett'ei edellistä jälkimmäinen koskaan usko. Ja huonosti tunnette Herman Bermania, jos hetkeäkään olette voinut luulla hänen mitään käskystänne tekevän. Kasvatusisäni kohtalo on Jumalan käsissä, niin kuin omanikin; Hänen tahtonsa tapahtukoon tässä, niin kuin kaikessa muussakin!"
Mutta juuri sen tähden että Borganäsin vouti niin hyvin oli vihollisensa mielen oivaltanut, hän oli käyttänytkin tätä keinoa houkutellakseen hänet kirjoittamaan.
Hän tahtoi näet saada perille kaksi asiaa, Engelbrektin turmion samoin kuin Herman Bermaninkin. Edellinen oli yhteisenä tarkoitusperänä hänelle ja ylivoudille, jälkimmäinen taas oli hänen yksityinen asiansa. Edellinen luiskahti häneltä vangin kieltäytyessä käsistä. Jälkimmäinen oli sitä vastoin sitä varmempi. Mutta tätä saavuttaakseen hänen ei itse tarvinnut toimia. Vouti Jösse Eerikinpoika ymmärsi kyllä oivallisesti ajaa tämän asian perille; hänen (Juhanin) tarvitsi vain enintään olla apuna kipua koventamassa ja tekemässä kuolonhetken tuskia tuhatkertaisiksi.
Sen tähden ei Juhani enää hilliten laskenutkaan kättänsä Jösse
Eerikinpojan kädelle, sen tähden hän ei keskeyttänyt hänen puhettansa.
Mutta Jösse Eerikinpoika oli mielettömänä vihasta ja kiukusta. Hänen silmänsä veristivät ja hänen kätensä vapisi.
"Sinä ilkut, vanki", karjasi hän ja löi nyrkillänsä tätä vasten suuta, "mutta kautta Pyhän Knuutin, etpä ole hengissä pääsevä tästä huoneesta, ennen kuin kirje on kirjoitettu. Luulisipa sinua kahleissasi tämän Vesteråsin linnan herraksi, niin kireälle jännität joustasi."
"Herra on se, joka ei ruumiinkipujen salli itseänsä nöyristää. Tai millä voit minua uhata, vouti, sinä jolla kaikessa loistossasi on tuhansien veri vaivaisella omallatunnollasi, millä semmoisella minua voit uhata, joka ei pääty kuolemaan… Katsokaa, minä olen vankinanne, olen vallassanne, ottakaa henkeni, mutta käteni ei ole koskaan kirjoittava mieltänne myöten, niin kauvan kuin sydämeni sykkii, vaikka minut pala palalta kuoliaaksi silpoisitte."
"Itse sen sanoit, katala kapinoitsija, se on oleva kohtalosi, jollet tahtoani noudata … käsi ja jalkaterä ja käsivarsi ja sääri, pala palalta sinä tulet paloiteltavaksi, ainoastaan oikea käsivartesi ja kätesi säästetään viimeiseksi, ja jos sittenkin kieltäydyt, niin tämä käsi paistetaan hiljaisella hiiloksella. Oletko ymmärtänyt minut!"
"Yhtä täydellisesti, kuin toivon teidän ymmärtäneen minut!"
Vouti huusi palvelijoita, jotka seisoivat ulkopuolella ovea, ja ne tulivat heti. Myöskin Yrjö mestari tuli sisään, sillä hän oli jäänyt sinne ulkopuolelle odottamaan kohta taas saadakseen lukita kiinni rautarenkaat vankinsa käsien ympärille.