"Onpa sitten hyvä, että Engelbrekt on seuduilla … hän voinee kai pakottaa Pentti herran avaamaan torninoven."
"Et muista, Eelovi, että Eerikki kuninkaan juuri tänään on määrä nimittää drotsi ja marski … ja sitten ei Engelbrektillämme ole paljoa sanomista."
"Engelbrektilläkö", huudahti ukko ja iski sauvaansa maahan niin että jymähti, "Engelbrektilläkö ei mitään sanomista!… Mihin kykenevät sitten drotsi ja marski ilman Engelbrektiä, jollei kuningas häntä itseänsä nimitä jommaksikummaksi…?"
"Tulipa hän nimitetyksi tai ei, niin muista aina, Eelovi ukko, ett'ei Engelbrekt koskaan ilman varsinaista pakkoa nouse laillista valtaa vastaan. Ruotsin valtakunnan lakikirja on hänen suurin kalleutensa ja lain sanat hänen korkeimmat kuninkaansanansa."
Taas kuului Kirstin laulu metsästä ja kohta sen jälkeen huusi hän
Eelovia.
"Mutta vaikkapa linnan portteja ei avatakkaan Engelbrektille", jatkoi
Herman, "keksinemme kuitenkin keinoja. Kauvan ei Belgsting saa kitua
Pentti ritarin tornissa."
"Tyttö ja minä, me sen kyllä toimitamme", sanoi ukko merkitsevästi nyökäyttäen päätänsä ja poistui hänkin metsään päin.
Ravakammin ratsasti Herman sen jälkeen edelleen ja juuri päivän koittaessa hän ajoi Täljen linnan ohitse. Tämä sijaitsi vähän Täljen kaupungin ulkopuolella, sinne vievän tien varrella. Linnan näkeminen herätti taas Hermanin mieleen Maunu Pentinpojan ja hänen synkän isänsä synkeät kuvat ja oli kuin kaikki toiveet silloin olisivat tukehtuneet, samoin kuin kukkaisetkin olivat kuihtuneet linnan pimeiden varjojen tieltä.
Mutta hän jatkoi matkaansa ja poikkesi muutamalle etelää kohti vievälle polulle. Täällä hän kohta sai nähdä mitä vilkkainta elämää. Monta sataa miestä oli jo täydessä työn touhussa. Muutamat kuokkivat maata, toiset loivat sitä raskailla lapioilla syrjään, kolmannet taas veivät sen tykkänään pois.
Vähän syrjässä muista työmiehistä seisoi Engelbrekt iloisen tyytyväisenä katsellen, millä voimalla ja vauhdilla työ edistyi. Hänellä oli lapio kädessä ja pari vanhaa, harmaapartaista miestä seisoi hänen edessään. Loitompana tuli muuan harmajamunkki häntä kohti ja aivan munkin jälessä astui vanha Ulvi varovasti kantaen laatikkoa käsivarrellaan. Herman astui alas Brandin selästä ja jättäen ratsastimet esiinrientävälle Erkille meni hänkin Engelbrektin luokse.