Muuta vastausta kuin minkä saattoi lukea vangin kasvojenilmeestä ritari ei kuitenkaan saanut, sillä ovi avautui ja muuan palvelija astui sisään hyvin hätäisesti ilmoittaen, että eräs vieras ritari halusi puhutella linnanherraa. Asia koski Nyköpingin linnan läänitystä, jonne kuningas Tukholmasta aikoi mennä. Palvelijan ilmoitus näytti Pentti herran mielestä olevan sangen tärkeä ja vetävän vertoja esillä olevalle asialle. Hän käski palvelijan kiiruusti viemään vieraan ritarin linnansaliin, huomautti viittauksella Maunua pitämään vankia silmällä ja riensi ulos.
Maunu jäi siten kahden kesken Belgstingin kanssa. Hetken aikaan ei kumpikaan virkkanut sanaakaan, mutta jälkimmäinen katseli tarkastaen palvelijaa.
"Harvoin olen sinua nähnyt, Maunu, sen illan jälkeen, jona käskin sinut pois talostani", kalvava tuli syttyi tätä muistellessa hänen katseeseensa, mutta pian hillitsi hän sen, "ja kunnottomia teitä olen nähnyt sinun kulkevan."
"Ha — ha", irvisteli palvelija. "Teidän olisi nyt pitänyt unhottaa olleenne kerran rikas Belgsting … tuolla äänellä ei vangitun miehen sovi puhua."
"Puheesi, Maunu, näyttää vahvistavan luuloani, että olet häpeällisillä teillä."
"Mitä sitten … en ole koskaan välittänyt siitä, mitä minusta olette luullut!" vastasi palvelija julkeudella, joka kovemmin kuin kahleet näytti kiusaavan vankia.
Molemmat olivat kauvan aikaa vaiti ja Belgstingin läpitunkeva katse näytti sill'aikaa tarkastelevan jokaista palvelijan sielussa löytyvää sopukkaa. Tämä ei kuitenkaan ollut siitä millänsäkään, jollei ehkä se hätäilevä puhe, jolla hän koetti helpottaa tarkastajan työtä, osottanut, että joku salainen kieli tunteitten soittimessa oli joutunut väräjämään. Mutta sitä mukaa kuin mies puhui vaihtui Belgstingin uljaiden, säännöllisten kasvonpiirteiden ilme nopeasti mitä tuskallisimmasta kauhistuvaksi, karvasmieliseksi ja epätoivoiseksi.
"Miksi puhut niin suurellisesti menneistä ja enää palajamattomista asioista", kuuluivat palvelijan sanat, "ethän liene koskaan todella luullut aikoneeni naida hullua tytärtäsi … enhän toki, korkeammalle pyrin ja parempia tavottelin, ja tyttäresipä, Kirstihän minulle tämän neuvoi, hänhän minulle kertoi, mikä sinulle ja suvullesi onnea tuotti … ja hänpä se minulle antoi jousen ja vaskinuolesi, ja kun hän itse tahtoi pitää vitjat … ha — ha — ha", hän nauroi ikään kuin mielipuolisesti houraillen, "silloin otin ne … sinä yönä, jonka edellisenä iltana ajoit minut pois."
Tuo voimakas mies vapisi ja väänteli suonenvedontapaisesti käsiään, niin että kahleet kalisivat.
"Kalistele vaan kahleitasi, Belgsting", jatkoi mies, "saat olla hyvilläsi siitä, että ne tulevat ruostumaan ruumiisi ympärille, sillä ei Pentti ritari ole päästävä sinua vapaaksi eikä Martti enkä minäkään. Niin Martti, Hovin-Svenin poika, hänkin tiesi onnesi ja rikkautesi salaisen perustuksen. Minä kosin tytärtäsi, niin, sen minä tein … ja sinä kielsit…"