Mies ei ennättänyt pitemmälle. Vanki oli syöksynyt hänen päällensä ja paiskasi nyt raskaista kahleistaan huolimatta hänet maahan sekä painoi polvensa hänen rintaansa vasten. Mies, joka myöskin oli notkea ja voimakas, vaikk'ei voinutkaan Belgstingille vertoja vetää, oli tuossa tuokiossa vetäissyt esiin tikarin, mutta sen tempasi Belgsting heti hänen kädestään. Mitä tuskaisimmin katsein hän käänsi tikarin voitetun rintaa kohti.
"Viimeinen hetkesi on käsissä, halpamielinen rosvo … rukoile, jos voit, sielu parkasi puolesta…"
Tuo ilkkuva mies muuttui yht'äkkiä. Nämä kasvot, joilla tuskin koskaan lienee näkynyt pelon ilmettä, paitsi silloin kuin hän luuli näkevänsä aaveen tuon ison kiven luona, voudin talon ja Vaskivuorella olevan Engelbrektin talon välisen tien varrella, olivat nyt kalpeat kuin hengenlähdössä, ja nuo äsken niin julkeat silmät näyttivät olevan pullistumaisillaan ulos kuopistaan.
"Mutta sano minulle, ennen kuin astut rankaisevan Jumalan tuomiopöydän eteen, sano minulle, mitä aioit tehdä tyttärelläni, koskapa et aikonut häntä naida…"
"Minut oli lähettänyt arkkipiispa Johannes Gerkenpoika",[29] ähkyi mies.
"Arkkipiispa Johannes", änkytti Belgsting, hänkin ikään kuin kuolemantuskan valtaamana.
"Arkkipiispa", jatkoi mies, joka sai pelastuksentoivoa Belgstingin mielenliikutuksesta, "oli kerran Nafno piispan luona käydessään Vesteråsissa nähnyt hänet ja himoitsi häntä omakseen. Minun oli määrä naida hänet vaan näön vuoksi…"
Miehen kuolontuskissa ähkymät sanat tekivät Belgstingiin merkillisen vaikutuksen. Tikaria pitävä käsi herposi, hän nousi seisoalleen ja painoi kätensä otsaansa vasten selvästi mitä haikeimmissa tunnonvaivoissa.
"Engelbrekt, Engelbrekt!" huudahti hän kerran toisensa perään pitämättä vaaria miehestä, joka nuolen nopeudella hypähti pystyyn ja sieppasi lattialle pudonneen tikarin.
"Tuon olisit voinut saada tietää henkeäni uhkaamattakin, Belgsting", sanoi mies taas täydelleen toinnuttuaan, "tyttäresi ei ollut ensimmäinen, jota arkkipiispa Johannes itselleen himosi … voinhan kernaasti kertoa sinulle kaikki, sillä minulle on nyt asia yhdentekevä ja minä pääsen kuitenkin rikkautesi omistajaksi … elä liikahda, Belgsting, nyt et enää arvaamatta kimppuuni pääse… Kun tyttäresi, näes, oli kertonut minulle jousesta ja vitjoista ja antanut minulle edellisen, ja sitten kuin sinä olit hyljännyt kosintani, tuli hän kaivoksellesi minua tapaamaan … siellä otin vitjat hänen kaulastaan ja silloin hän luiskahti kaivokseen ja silloin … sinä olit itse kulkenut ohitsemme muutamien satojen askelten päässä ja minä kuulin Martin etäältä antavan sovitun merkin … silloin alkoi vesi nousta ja Hillen[30] kuohutti laineensa torninkorkuisiksi ja taivaasta lankesi rankkasade ja kuului ryske, ikään kuin maa olisi haljennut … sinun talosi se vajosi Hillenin syvyyteen … sinä ja minä, me pelastuimme, sinä Martin avulla ja minä … taikka pikemmin tyttäresi minun avullani, sillä hän pelastui alhaalla kaivoksen pohjalla."