Maunu ei vastannut, mutta juuri kun hän tunsi olevansa sellaisessa asennossa, että hän itse voi päästä ylös, ja Hermanin kumartuessa ottamaan hänen miekkaansa välähti tikarinterä ja painui Hermanin rintaan. Tämä kaatui syrjään ja Maunu hyppäsi ylös.
"Nyt et enää hione hampaitasi, koira, vielä vähemmin mahtanet haukkua", ölisi julmuri päästäen kamalan riemuhuudon.
"Ja te olette kaikiksi ajoiksi tehnyt itsenne arvottomaksi ritarinvitjoja kantamaan, Maunu Pentinpoika", sanoi järeä ääni hänen takanaan.
Maunu vavahti. Hannu kreivi se oli häntä puhutellut. Hän aikoi paeta, mutta rautakoura tarttui hänen käteensä ja piti häntä kuin ruuvipenkissä. Hannu kreivi oli nuo surmaavat sanat lausuessaan syöksynyt Hermanin luokse ja saapuikin viime hetkellä pelastamaan hänet liukahtamasta alas järveen, joka oli maan rajasta sulana. Kreivi tarttui häntä jalkaan ja veti häntä varovasti ylöspäin, kunnes yletti kiinni hänen vyötäisiinsä, jolloin hän suureksi ilokseen huomasi Hermanin oikeaan käteensä nojaten nousevan polvilleen.
Seuraavassa tuokiossa hän seisoi pystyssä kreivin ja molempien toisten edessä. Hän oli kalpea ja tikari oli vielä hänen rinnassaan, mutta aivan tikarinvarren vieressä riippui kultavitjoissa sormus, jonka kallisarvoinen kivi välähti kreivin silmiin. Tikarinkärki oli viiltänyt halki vaatteen, ennen kuin upposi kovempiin osiin.
Oli vaikea sanoa, sormusko vai tikarinvarsi se enemmän herätti kreivin huomiota. Mutta Herman tarttui varmalla kädellä jälkimmäiseen ja tempasi ulos tikarin sekä viskasi sen tuon hämmästyneen murhaajan jalkain eteen.
"Tuossa on murha-aseenne, Maunu Pentinpoika", sanoi hän, "ja kiittäkää
Jumalan äitiä siitä, että minä sain niin pahan haavan muurilla
Nyköpingin edustalla, että minun vielä täytyy pitää nahkavyötä ihotakin
alla!"
Mutta sormuksella, joka vielä välkkyi Hermanin ryntäillä, näytti olevan salainen voima, koska se niin valtavasti Hannu kreiviin vaikutti. Hän veti Hermanin vähän syrjään ja kiihkoisesti hänen käteensä tarttuen kysyi:
"Sanokaa minulle, Herman, mistä olette saanut tuon sormuksen?"
"Isältäni", vastasi Herman ja koetti taas piiloittaa tuon kallisarvoisen kapineen, mutta pidättyi siitä, kun kreivi kummallisin liikkein painoi päänsä käsiinsä ja seisoi hetken ajan sanaakaan sanomatta.