"Onko Hannu kreivi jo matkustanut kuninkaan luokse?"
"Ei", vastasi Herman ja pyöräytti Brandia sävähtäen punaiseksi poskiltaan, "— hän on vielä Tukholmassa ja lähtenee sieltä meritse Stralsundiin."
"Tunnenpa nuorukaisen, joka mielellään olisi sillä matkalla mukana … niin, niin, elä julmistu noin", lisäsi hän yht'äkkiä käyden juhlallisen vakavaksi, "Belgsting kiittää sinua monesta reippaasta teosta, ja vaikk'eivät onnentoivotukseni paljoa maksakkaan, eivät täällä alhaalla eivätkä tuolla ylhäällä, sillä Belgstingin sydän on ollut kova, niin tulee niitä kuitenkin sinulle mitä runsaimmassa määrin."
Kirsti, joka sillä välin oli jalkainsa juuresta poiminut muutamia kevätauringon esiin houkuttelemia kukkia, nousi äkisti ylös ja ojensi ne Hermanille.
"Agnekselle", sanoi hän, "piiloita ne hyvin, ne Kirsti antaa morsiuslahjaksi!"
Ja sitten hän hävisi puiden sekaan mäen taakse. Herman puristi mielenliikutuksen valtaamana Belgstingin kättä.
"Se asia, jota nyt olet tarkoittannt, Belgsting", sanoi hän, "on vielä tietymättömissä."
Sen enempää ei tästä asiasta puhuttu. Sitten kuin Belgsting oli kieltäytynyt hakemasta majaa kaupungista, erosivat he toisistaan. Belgsting jatkoi kulkuansa pohjoiseen päin, ensin Alfsborgiin — jossa Mattis von Kolen oli pakotettu luopumaan läänistä, vaikka olikin saanut pitää linnan — ja sieltä Axevallaan. Täällä hän kuuli surusanoman, että Engelbrektiä yht'äkkiä oli kohdannut tauti, mutta että hän pari päivää sitten oli sen verran parantunut, että oli matkustanut Örebrohon, vaikka hän vielä silloin oli niin heikko, että tuskin voi istua hevosen selässä.
Raskailla mielin Belgsting läksi Axevallasta ja kulki Tivedenille päin. Päästyään tämän metsäisen vuoren ylitse ja tultuaan taas Nerikeen hänen täytyi pyrkiä yksinäisemmille metsäpoluille, koska hän pelkäsi joutuvansa jonkun Yö ja Päivä-suvun herrain lähettilään käsiin; suvun perintökartano, Göksholma, sijaitsi täällä Hjalmarin etelärannalla, ainoastaan parin peninkulman päässä Örebrosta. Jos hän vaan sai vältetyksi tältä puolen epäilemättä uhkaavan vaaran, tiesi hän nyt varmaan lähestyvänsä toivioretkensä määräpaikkaa, ja tämä tieto kartutti hänen voimiaan.
Auringon noustessa toukokuun 3 p:nä hän astui aukealle Ekebyn suon eteläpuolella ja kulki sitä harjua kohti, joka suon itäpuolitse jatkuu pohjoiseen päin Kumlasta aina Örebrohon saakka. Tällä harjulla kulki tie pohjoista kohti ja tuona varhaisena aamuhetkenä Belgsting uskalsi seurata sitä, koska siltä näki laajalti ympäristöä. Pohjoisesta näkyi Mo-harjun kirkko ja idästä Mo-järvi. Hän meni tämän rannalle etsiäkseen sieltä venettä, koska hänen muutoin täytyi joko yhä edelleen kulkea tätä vaarallista harjutietä taikka kiertää Ekebyn suo ja sen länsipuolitse lähestyä Örebrota.