"Olette sanonut sanan, Hannu kreivi", sanoi Engelbrekt äänellä, joka ei saanut peitetyksi hänen mielenliikutustaan, "olette sanonut sanan, josta olette saava kiitosta, niin kauvan kuin elätte, ja tuhannet sydämet ovat puolestanne rukoilevat kaikkivoipaa isää, joka on tuolla ylhäällä tähtien tuolla puolen."
"Hyvät herrat ja ankarat ritarit", lisäsi Engelbrekt hetkisen perästä, "olette nyt kuulleet. Toimittakaa pois tuo vääryyttä tekevä vouti ja rauha ja levollisuus on palajava näihin seutuihin ja Taalainmaan maanääri on tästälähin niin kuin tähänkin asti tuleva kuuluviin ainoastaan raudan ja vasken kautta, jota louhitaan sen vuorista ja levitetään yltäyli koko valtakunnan."
"Se ei kuulu meidän tehtäviimme", virkkoi Knuutti piispa kiihkoisasti, "sellaista valtaa ei neuvostolla ole, silloinhan se ryhtyisi kuninkaan tehtäviin. Pyydätte liian paljon, Engelbrekt!"
"Elkää valako öljyä tuleen, joka jo on sammumaisillaan, hurskas piispa", sanoi vastaten Engelbrekt, "neuvostolla täytyy olla valta toimia kuninkaan sijassa, silloin kuin hän ei ole saapuvilla… Ainahan kuningas itse saattaa muutella neuvoston toimenpiteitä, kun hän tulee saapuville…"
Nyt kuului rumpujen pärrytystä ja sotatorvien toitahduksia sekä yhä lähenevän, lukemattoman ihmisjoukon hälinää. Kaukaa tieltä näkyi jo metsä keihäänkärkiä, jotka laskeva aurinko kultasi punaisiksi. Ne toivat todellisuutta niihin uhkaaviin sanoihin, jotka tuo pieni mies äsken oli lausunut. Piispa vilkuili neuvottomana Krister herraan ja tämä istui näplien satulannupista riippuvia hihnoja.
Kaarlo Knuutinpoika, joka oli tarkkaavasti kuunnellut kaikkea, mitä oli sanottu, ja tarkoin pitänyt silmällä sekä kaikkia Engelbrektin liikkeitä että tiellä seisovia ratsumiehiä — ja näitä kookkaita miehiä kannattikin ehkä tarkastella sen, joka oli sellaisiin asioihin perehtynyt — siirsihe nyt lähemmäksi vanhempia herroja ja heille kohteliaasti kumartaen sanoi:
"Minusta, joka olenkin vaan neuvoston nuorempia ja jonka siis ennemmin tulee kuunnella, mitä te, rakas Krister isä, ja te muut viisaina ja kokeneina miehinä puhutte, minusta näyttää jalon kreivin mielipide oikealta. Sen verran valtaa lienee toki valtakunnan herroilla ja miehillä tähän aikaan, että he voivat erottaa vääryyttä harjoittavan voudin. Jos tällaista melua nostettaisiin, sitten kuin syy semmoiseen on poistettu, niin silloin pikemmin antaisin itseni palasiksi hakata kuin sallisin moisen menestyvän…"
"Ja kenen arvelette, rakas Kaarlo poika", kysyi Krister herra empien, "kenen arvelette neuvoston voivan panna Vesteråsin linnnanvoudiksi Jösse Eerikinpojan sijaan?"
"Siihen kysymykseen tuo jalo vuoritilallinen paraiten voinee vastata", huomautti Kaarlo.
"Niinpä sanokaa sitten mielipiteenne, Engelbrekt!" kehotti Krister herra.