"Lähden matkoihini", sanoi hän, "mutta voitte pitää varmana, että jo ennen juhannuksen aikoja olen täällä taas ja silloin alamme sen leikin, jota olen valmistellut. Tunnen kuninkaani liiankin hyvin voidakseni hetkeäkään epäillä, mitä hän tälle neuvoston päätökselle on tekevä. Joko näette minut itseni täällä, taikka toisen, joka on oleva seitsemästi minua pahempi… Ja siinä", lisäsi munkki, "tuo kunnon mies epäilemättä puhui totta."
"Hän voi olla oikeassa", toisti Engelbrekt miettivästi. "Ja sen tähden olisi ollut parempi", jatkoi munkki, "jollette olisi tavanneet noita jaloja neuvostonherroja. Heidänhän on niin hyvä olla, kuin suinkin saattavat toivoa, ja sen tähden he vaan tahtovat parsia ja paikata, kunnes vaan pelkkiä riekaleita on jälellä. Ja tuon he tekevät muka rauhan tähden. Mutta rauhaa emme saa Ruotsinmaahan, ennen kuin kaikki ulkomaalaiset voudit ovat poissa ja koko syöpä on juurineen leikattu. Ne ovat herraintekoja kaikki läpeensä, aina siitä saakka kuin heidän onnistui lopettaa rehellisen ja hyvän Maunu kuninkaan hallitus ja saada meklenburgilainen herttua sijaan. Senpä tähden saattekin nähdä, että näistä hyvistä herroista tulee varsin yhtä paljon vastusta kuin kuninkaallisista voudeista."
"Siinä olemme yhtä mieltä, Johannes!… Ja jos meitä pakotetaan vielä pitämään miekkaa paljastettuna, mitä sitten … minä olen valmis ja kunnon taalainmiehet eivät ole horjuvat. Mutta jos meidän vielä kerran täytyy ryhtyä asiaan, niin emme käänny takaisin, ennen kuin maa on puhdistettu ja kaikki nämä voudinpesät hävitetty maan tasalle, Borganäsistä alkaen aina Tanskan rajalle saakka, niin totta kuin meitä auttakoot Jumala ja Pyhä Eerikki kuningas!"
"Amen!" lisäsi munkki ja katsoi luottavasti Engelbrektiä silmiin.
Ovi temmattiin samassa auki ja keskikasvuinen poika syöksähti sisään.
Se oli Erkki.
"Antakaa minulle kymmenkunta ratsumiestä, Engelbrekt", sanoi hän hyvin kiihkoissaan, "niin minä yritän jotakin, joka on tuottava teille iloa!"
"Mikä sinun on, Erkki?" kysyi Engelbrekt hymyillen. "Meillähän on aselepo valtakunnan vihollisten kanssa, kuinka voisimme tehdä väkirynnäkköä, niin kuin viholliset olisivat kintereillämme."
"Herman!" sanoi Erkki vielä kiivaasta majatalolle-ajostaan huohottaen.
"Herman, poika … mitä tietoja sinulla on hänestä?"
"Jos silmäni ovat tallella ja korvani kuulevat oikein", vastasi Erkki, "niin näin hänen ratsastavan ulos eteläportista Borganäsin voudin ja ainakin parinkymmenen ratsumiehen seurassa."