"Onneton sota on vieroittanut hänen ajatuksensa ja mielensä hänen valtakunnistaan", sanoi Hannu kreivi mietteissään kokoillen pergamenttipalasia pöydältä, "mutta hänet täytyy herättää tuntoihinsa, Melcher, hänen silmänsä täytyy avata. Minä menen itse Köpenhaminaan…"
"Aiotteko itse, rakas kreivi", huudahti vanha palvelija kummastuksissaan.
"Aion kyllä, olen kauvan sitä aikonut, ja sen tähden, näetkös, lähetinkin sinua hakemaan. Kuluneen päivän tapahtumat ovat jouduttaneet päätökseni toimeen panemista, tahtoisin jo huomenna nousta ratsaille ja lähteä matkalle. Mutta palatkoon kuitenkin ensin tyttäreni Räfvelstadista, jonne hän meni neiti Kaarina Kaarlontyttären ja rouva Ebba Krummedikin seurassa; samoin tahdon ensin nähdä heimolaiseni, Richissa rouvan. Parin päivän perästä ovat he kuitenkin jo täällä ja silloin, Melcher, jätän tyttäreni ja maatilani sinun ja Richissa rouvan huostaan. Tahdothan suojella niitä, niin kuin ennenkin?"
Vanhus ei sanonut mitään. Hän pani vaan kätensä sydämelleen ja nyökäytti päätänsä.
"Nyt tulee sinun päästä lepäämään, Melcher vanhus, pitkän matkasi perästä, saatammehan huomenna puhella enemmän."
Molemmat miehet läksivät huoneesta eikä kohta sen jälkeen enää näkynyt valoa Jösse Eerikinpojan kamarista Vesteråsin linnassa.
Varhain seuraavana aamuna tuli Engelbrekt linnaan kreivin puheille. Hänet vietiin siihen suureen saliin, jossa edellisenä iltana Herman Berman oli heikompana ollen taistellut ja jossa Jösse Eerikinpojan valta oli murrettu. Sekä kreivi että Engelbrekt olivat totiset ja tärkeitä asioita näytti heillä olevan mielessä. Ei hituistakaan voitonröyhkeyttä ollut toisessa eikä vallan lisääntymisestä johtuvaa tyytyväisyyttä toisessa.
"Jo olisin mielelläni matkalla pohjoiseen päin, jalo kreivi", sanoi Engelbrekt, "mutta muuan tärkeä asia, joka koskee minua itseäni yksityisesti, on pakottanut minun tulemaan puheillenne, ja koska nyt näen teidät, niin ennen kaikkia ottakaa vastaan Engelbrektin kiitos siitä, että niin miehen tavoin olette pitänyt sananne, jonka annoitte viimeksi puhellessamme Säterin kuninkaankartanossa. Kiitos, Hannu kreivi! Tuskinpa me talonpoikaiset miehet olisimme asiaamme väkivallatta ja mieshukatta voittaneet, jollei teitä olisi ollut sanomassa totuudensanoja. Niitä sanoja ei unhota Engelbrekt eikä kukaan talonpoikaismies!"
Kreivi puristi lämpimästi Engelbrektin kättä.
"Ja nyt teillä on yksityistä asiaa minulle?" kysyi kreivi tutkivin katsein.