"Vanhan Melcher Gjordinpojan, voutini Oppenstenistä", vastasi kreivi, "hän on täyttävä tehtäväni, aivan niin kuin itse olisin läsnä."
Melcher astui samassa sisään ja nämä molemmat miehet tervehtivät toisiansa nähtävästi molemmin puolin tyytyväisinä.
Vähän aikaa sen jälkeen Engelbrekt läksi linnasta ja myöhemmin aamupäivällä hän vuoritilallisineen ratsasti ulos Vesteråsista.
Lähinnä seuraavina päivinä saapui ensin Richissa rouva Gripsholmasta ja sitten tuli Agneskin Räfvelstadista.
Muutamana kauniina aamupäivänä oitis sen jälkeen seisoi kreivin hevonen satuloituna linnanportaiden edessä ja hänen ratsumiehensä olivat valmiina lähtöön.
Kohta hän itse ilmautui portaille Melcher Gjordinpojan seurassa ja hänen takanansa seisoivat Richissa rouva ja Agnes. Kreivi käänsihe ympäri portailla ja tarttui tyttärensä käteen.
"Kun tulen takaisin, Agnes", sanoi hän, "juhannuksen tienoissa, niin ollos silloin taas reipas, tyttöseni. Jumala ja kaikki pyhimykset sinua suojelkoot, rakas lapsi!"
Näin sanoen hän painoi suudelman tyttärensä otsalle, puristi Richissa rouvan ja Melcherin kättä ja nousi ratsunsa selkään.
Kavioiden kopina kaikui kumeasti porttiholvista. Agnes juoksi alas portailta nähdäkseen vielä vilahdukselta isäänsä. Kreivikin käänsihe vielä katsomaan, juuri portista ulos ajaessaan.
Silmäin katse, pään nyökkäys — ja sitten isä ja tytär hävisivät toistensa näkyvistä.