Kirjeen sisältö oli seuraava: "Olen jo odottanut teitä täällä Husabyssä kolmatta viikkoa ja viestejä on kulkenut usein luostarin ja Borganäsin välillä, mutta ette ole tahtoani noudattanut. Pelastaakseni sen miehen, jonka henki on minulle omaanikin kalliimpi, tahdon nyt lopuksi tulla luoksenne Borganäsiin, kun vaan annatte minulle varman pantin ja sallitte jonkun määrän palvelijoita seurata minua. Antakaa vastaus sanantuojan mukaan! Agnes Hannuntytär, Ewerstenin kreivitär."
Sanaakaan sanomatta vouti istuutui pöydän ääreen ja kirjoitti seuraavan vastauksen: "Mitä kirjeessänne siitä kirjoitatte, Agnes neiti, että olette minua odottanut Husabyssä j.n.e., niin tietäkää, ett'en ole nähnyt itselläni olevan mitään syytä tulla sinne luoksenne. Muistakaa myöskin, ett'ette vielä ole lausunut sitä sanaa, joka yksinään voi pelastaa nuorukaisen. Jokaisella lisäyrityksellä häntä pelastaaksenne lisäätte ainoastaan kuoleman tuskia, voimatta kuitenkaan lupaustani toteentumasta estää. Sanantuojanne mukana en lähetä mitään vastausta, vaan sen olette saava samalla tavoin kuin ennenkin, sillä ei kukaan ole voiva todistaa, että minulla on tuo vangittu mies hallussani, eikä teidän sananne siinä mitään todista."
Tämän kirjoitettuansa ja taitettuansa paperin kokoon vouti nousi seisaalleen ja kääntyi sanantuojaan päin, luoden häneen katseen, joka välähteli kuin teräväksihiotun italialaisen väkipuukon terä.
"Sinä pyydät panttivankia Melcher Gjordinpojan ja Ewerstenin kreivin tyttären käyntiä varten? Saat hänelle puolestani vastata, ett'en tiedä, miksi meidän pitäisi vaihtaa panttivankeja voudin taikka arvoisan neidin täällä linnassa käyntiä varten. Nyt niin kuin ainakin on linna heille avoinna; minä puolestani en pyri mihinkään keskusteluun en toisen enkä toisen kanssa."
"Ja tämäkö vastaus minun on vietävä isännälleni?" kysyi mies selvästi sekä katseellaan että äänellään suuttumusta ilmaisten.
"Tämä vastaus on sinun vietävä muassasi", toisti vouti ja antoi samalla kirjeen Maunulle, "ja sitä paitsi voit, jos sinua haluttaa, esittää hänelle kysymyksen, minkä tähden Melcher vanhus niin kauvan viipyy Husabyssä; minun mielestäni hänellä pitäisi olla jotakin tekemistä toisellakin puolen jokea!"
Maunu oli sillä välin pistänyt tuon pienen kirjeen takkinsa alle, jolloin paljastui pari hopeavitjain-rengasta, mutta ne hän huolellisesti taas peitti. Sen jälkeen hän kääntyi oveen päin, mutta pysähtyi yht'äkkiä kuuntelemaan. Kuului siltä kuin luhdinkäytävä olisi narissut jonkun kulkijan askelista. Hän katsahti voutiin ja kääntyi sitte taas ovea kohti nyt poistuakseen.
Silloin aukeni ovi ja rotevavartaloinen uros, vaikka vielä olikin vaan poika, ilmautui kynnykselle.
"Ken siellä?" kysäsi vouti ja heitti musertavan katseen tulijaan.
"Saattaahan olla, ett'ette minua nyt tunne", vastasi tämä, "mutta olipa semmoinenkin kerta, jolloin käskitte palvelijainne ampua kylmän raudan sydämeeni. Sen teitte kerran, kun kävin isääni tuolla tornissa tapaamassa; nytkin olen käynyt häntä tapaamassa, vaikka hän nyt onkin vaan madonsyömä ruumis…"