Vouti oli kalmankalpea ja loi arkoja silmäyksiä ympärilleen, mutta ne hän suuntasi vähemmin noihin paljastettuihin miekkoihin, kuin muutamaan paksuun, nelisärmäiseen pylvääseen, joka oli lähellä sitä paikkaa, jossa Herman oli. Hän käänsihe niin, että tämä pylväs jäi sivulle päin hänestä, ja ottaessaan käteensä pienen avaimen, joka kuului kahleiden lukkoihin, hän tuon tuostakin vilkaisi pylvääseen päin. Tulisoihdun valossa välkkyvät kirkkaat miekat näyttivät kuitenkin alinomaa pakottavan hänen kääntämään silmänsä siitä pois. Nähtävästi hän kuitenkin toimi hitaammin, kuin olisi tarvinnut. Hän tarttui vangin toiseen käteen ja irroitti rautarenkaan sen ympäriltä. Sen jälkeen hän otti toisen käden, mutta avain ei tässä näyttänyt oikein tahtovan tehdä tehtäväänsä.
Erkki kohotti miekkansa ja vouti vavahti, ikään kuin jo olisi tuntenut miekan kylmän terän ruumiissaan.
"Elä siekaile, vouti", sanoi Erkki, "petosta pelkään piilevän yksin vapautustyössäsikin."
"Näytä tänne soihdulla", ähkyi Juhani Wale ja veti vangin muassaan, pylvästä kohti, jolloin kirkkaat miekat väistyivät syrjään, niin että hän joutui selkä pylvään kulmaa vasten. Hän iski tällöin silmää Maunulle, joka huomaamatta koetti lähetä herraansa.
Mutta Erkki, jonka epäluuloisuus voudin käyttäytymisestä kiihtyi, tarttui häntä vasemmalla kädellään kurkkuun ja piti oikeassa kädessään miekan iskemään valmiina.
"Pitäkää tarkoin silmällä pitkää Maunua", sanoi hän, "ja sinun henkesi, vouti, riippuu siitä, tokko onnistut, näitpä tai et!"
Silmänräpäyksessä irtosi raskas kahle Hermanin toisestakin kädestä ja vouti kumartui maahan jalkarautoja irroittamaan. Erkki ei hellittänyt ja voimakkaat kädet olivat pakottaneet Maunun pysymään paikallaan ja luopumaan yrittämästä lähetä voutia.
Hetken perästä nousi vouti seisoalleen.
Herman oli vapaa.
"Ja nyt, Herman!" sanoi Erkki, "tulee sinun ruveta päälliköksemme ja ensi tehtäväsi on tuomion langettaminen tuolle julmalle murhamiehelle."