"Kirje kuninkaalta!" huudahti vouti.
"Niin, ja joka on ollut kummallisilla teillä, sillä oikeastaan kai sen olisi pitänyt tulla perille jo viime kesänä, sen mukaan kuin tämä mies sanoo."
"Kuinka olet saanut kirjeen käsiisi, mies?" kysyi vouti kiivaasti.
"Luvallanne sanoen, armollinen vouti, Eskil on nimeni ja olen kalastaja
Gripsholman tienoilta…"
"Pian, mies, mistä olet saanut kirjeen…!"
"Armollinen vouti, olen kalastaja Gripsholman läheisyydestä ja tupani on Mälarin rannalla. Olin vesillä siimojani kokemassa, noin viime juhannuksen aikoina, jolloin edellisenä iltana oli ollut kova rajuilma…"
"Herra Kaarlo Kristerinpoika ja Ebba rouva", ilmoitti hovipoika ovelta. Vouti kävi yhä malttamattomammaksi. Kirje viehätti häntä paljoa enemmän kuin nuo ylhäiset herrat, joita nyt alkoi saapua, toinen toisensa perästä.
"Minä näin kirjeen", alkoi palvelija, joka oli tuonut kalastajan muassaan ja joka ymmärsi, että tällä hetkellä ennen kaikkea piti joutua, "minä näin kirjeen tällä miehellä viime Gripsholman-matkallamme. En osaa kirjoitettua lukea, mutta aavistin kirjeen olevan tärkeän, etenkin kun mies kertoi kahden herrasmiehen yöllä taistelleen ja toisen silloin heittäneen kirjeen järveen."
Riemun leimahdus välähti Jösse Eerikinpojan silmistä, ja vaikka olikin niin kiire, niin ei hän kuitenkaan malttanut olla tarkastamatta kuninkaallista sinettiä.
"Vie alas mies", sanoi hän vavisten palvelijalle; "ritarien mentyä matkoihinsa tahdon häntä lähemmin kuulustella."