Hän kiinnitti sen jälkeen kaiken huomionsa kirjeeseen ja nosti jo kättänsä sinettiä rikkoakseen ja ottaakseen varman tiedon sisällyksestä, kun kiivaita askelia kuului oven ulkopuolelta. Vouti niitä innoissaan tuskin huomasikaan.
Mutta ovi lensi auki ja siitä astui sisälle kookas ritari, jonka ryhti ja kasvot ilmaisivat yhtä paljon arvokkuutta kuin alentuvaisuuttakin. Hän astui voudin luokse.
"Tärkeitä kirjeitä herraltamme, kuninkaalta", sanoi ritari nähdessään kirjeen voudin kädessä, "saatoinpa arvata jonkin sellaisen seikan olleen syynä siihen, että vieraiden niin kauvan täytyi odottaa saadakseen tervehtiä vieraanvaraista isäntäänsä. — Ei kai mitään huonoja sanomia, toivon ma …?"
"Ei, ei, armollinen herra", änkytti vouti, kohteliaasti kumartaen, vaikka hänen erittäin vastahakoisesti täytyi panna kirje käsistään, "sanomat ovat hyviä. Mielet tyyntyvät tyyntymistään. Olin juuri aikeissa rientää alas tervehtimään niitä ylhäisiä herroja ja miehiä, jotka minua tänään käynnillään kunnioittavat."
Ritari tuskin kuunteli voudin puolusteluja. Hän oli kääntynyt Birgitta rouvaan, joka väkisinkin koetti salata levottomuuttaan.
"Terve tultuanne, herra Kaarlo Knuutinpoika", sanoi hän, "tulette pikemmin, kuin täällä saatoimme luulla. Sen tähden rohkenimme kiintyä niihin asioihin, joita Tanskasta tulleet tiedot koskevat…"
"Kuninkaan toimet ennen kaikkia muita", sanoi ritari ystävällisesti tarjoten Birgitta rouvalle kätensä ja taluttaen hänet hänen kumartelevan miehensä ohitse ja käytävää myöten isoon pitosaliin.
Liehakoiden seurasi vouti, ja kun hän oikein ennätti miettiä ja verrata toisiinsa kirjurinsa kirjeessä olleita ja äsken saamiansa tietoja, niin hänelle kävi aivan selväksi, että äskeinen kirje oli se, jonka Engelbrekt oli tuonut neuvostolle. Ilo oikein hiveli hänen mieltään, kun hän ajatteli sitä sattuman kaupalla saatua välikappaletta, joka nyt tarjosi niin hyvän tilaisuuden joutua tekemisiin tuon uppiniskaisen vuoritilallisen kanssa. Nyt hän saattoi todistaa tämän kulkeneen valheenkengillä kuninkaan ja neuvoston välillä, nyt ei mikään enää saattanut estää hänen voittoriemuansa ja Engelbrektin kukistumista.
Hänen huuliensa hymyily, kun hän ritarin ja emäntänsä jälessä astui isoon saliin, oli sen tähden luonnollisempaa kuin koskaan ennen ja painoi hänen kasvonpiirteisiinsä ja koko olentoonsa leppeyden leiman, joka hänelle sopi hyvin.
Niistä monista ritareista, jotka olivat kokoutuneet saliin, oli vanha kunnianarvoinen Krister Niilonpoika ylhäisin. Paitsi häntä siellä oli hänen kolme poikaansa Kaarlo, Juhana ja Niilo sekä vielä Ture Turenpoika (Bjelke) ja Niilo Steninpoika (Yö ja Päivä). Miestensä keralla saapuneita naisia olivat ainoastaan Kaarlo herran rouva, Ebba Krummedik, ja herra Niilo Steninpojan rouva, Margareta Knuutintytär (Bonde). Viimemainitun muassa oli myöskin nuori kaunis tyttö, Katarina Kaarlontytär (Gumsehufvud).