Vaskivuoren vuoritilalliset yhtyivät sitten vähitellen ja sitä mukaa kuin hän kulki eteenpäin, tuli yhä useampia joukkoja lähiseuduista, niin että heitä keskipäivän tienoilla, jolloin Hedemoran kylässä levähtivät, oli noin kolmesataa miestä.
Engelbrekt ja vuoritilallisista mahtavimmat istuivat päivällispöydässä kirkkoherran tykönä, joka samalla oli kaniikkina Vesteråsissa, kun muuan Vesteråsin voudin palvelija tuotiin sisälle.
Se oli Melcher Gjordinpojan palvelija, joka aamulla varhain oli ollut
Borganäsissä ja nyt tuli kertomaan, mitä siellä oli tapahtunut.
Yleinen ihmettely kuvastui miesten parrakkaille kasvoille heidän kuullessaan, miten uskaliaasti ja reippaasti rengit olivat toimineet, mutta kun sitten saivat tietää voudin palvelijain murtautuneen ulos linnantuvasta ja rynnänneen tornia vastaan, niin jopa he kavahtivat pystyyn ja tapailivat miekkojansa.
Kaikki olivat sitä mieltä, että heti paikalla oli noustava ratsaille ja täyttä karkua ajettava Borganäsiin.
Engelbrektkin oli kavahtanut pystyyn ja selvästi näkyi, kuinka kovin miehen kertomus oli häneen koskenut. Mutta hän ei virkkanut mitään, ennen kuin yleinen hälinä oli tauonnut, jonka kestäessä hän myöskin oli saanut aikaa sydämessään riehuvan myrskyn hillitsemiseen.
"Kahta seikkaa", sanoi hän sitten, "on meidän tässä silmällä pidettävä: miestemme pelastaminen on toinen, linnan valtoihimme saaminen toinen, mutta näistä on jälkimmäinen edellistä tärkeämpi. Saattaahan käydä niin, että meikäläisten onnistuu pysytteleidä tornissa, kunnes talonpoikien sotajoukko on koossa, ja silloin he ovat pelastetut ja linna meidän. Jolleivät he sitä voi, niin armahtakoon heitä Herra Jumala, mutta me, jotka nyt olemme täällä koolla, tuskin voimme valloittaa Borganäsiä väkirynnäköllä. Sen tähden minusta näyttää siltä, ett'ei meillä, kummassakin onnistuaksemme, ole muuta neuvoa kuin viisaan pakkosopimuksen hierominen. Se meistä, jolla on nopein hevonen, lähteköön sen tähden matkalle ja koettakoon päästä Borganäsin voudinsotamiesten puheille."
Kilvan halusivat kaikki nousta ratsaille ja ajaa linnalle. Engelbrekt valitsi muutaman nuorimpia ja kohta hänen kuultiinkin ratsastavan matkaan tielle päin.
"Mutta nouskaamme mekin", sanoi Engelbrekt sen jälkeen, "heti paikalla ratsaille ja lähtekäämme matkaan, jott'en minä ettekä tekään mitään laiminlöisi, jos meillä pakkosopimuksella on mitään voitettavissa."
Kaikki olivat kohta hevosen selässä ja vajaan tunnin kuluttua he pysähtyivät Borganäsin läheisyyteen, mutta metsän taakse, niin ett'ei heitä linnasta voitu nähdä. Pater Johannes, joka yhä edelleenkin oli ollut mukana, mutta oli pysytellyt jonkun verran toisten jälessä, tuli nyt käyden Engelbrektin luokse.