"Hänen nimensä oli Juhani Folkenpoika ja hän on herra Eerikki Puken miehiä."
"Nuori Eerikki Puke on urhoollinen ritari ja vetää aina miekkansa ilolla", lisäsi Hannu herra, ikään kuin herrojen mieliä lauhduttaakseen.
"Mutta hän on yhdistynyt talonpoikain päällikköön!" huudahti Krister herra.
"Samanhan olemme kaikki tehneet", sanoi vastaten Kröpelin. "Minunkin täytyi tehdä välirauha tuon mahtavan miehen kanssa. Nyt hän oleksii Örebron linnan edustalla ja on, kuten minulle on kerrottu, väkirynnäköllä valloittanut etuvarustukset. En pane kummakseni, jos voudin täytyy seurata minun esimerkkiäni!"
"Te puhutte, jalo herra Hannu Kröpelin", keskeytti Krister Niilonpoika, "te puhutte, kuin pitäisitte tuon roskajoukon puolta!"
"Hiljaa, Krister herra", vastasi Tukholman linnanherra arvokkaasti, "minä tahdon pysyä kuninkaalleni uskollisena, niin kauvan kuin sydän povessani tykkii. Mutta mikä on olemassa, se on olemassa ja minä tunnustan sen. Tuo pieni mies, jota halveksitte, on tällä hetkellä kaikkia meitä mahtavampi, ja jos näin jatkuu, on hän ennen vuoden loppua Ruotsin valtakunnan mahtavin mies."
"Jumala paratkoon, Hannu herra, kai valtakunnan neuvoksetkin jotakin merkitsevät!" huudahti Pentti ritari.
"Kyllä", vastasi linnanherra, "jos neuvosto vetää samaa köyttä hänen kanssaan, on se oleva kaikki kaikessa, jos se on häntä vastaan, ei sillä ole mitään merkitystä!"
"Entä kuningas?" kysyi Jöns herra pisteliäästi myhähtäen.
"Kuningas", vastasi Hannu, "sama on kuninkaankin laita. Se valta, joka näinä päivinä on pulpahtanut esiin Ruotsinmaassa, ja joka esitteleikse tänä Engelbrektinä … se on kuningas, jalot herrat!"