"Onko siellä Stensjön Susanna?" kysyi Pekka edelleen.
"On, minä täällä olen ja Anna!" kuului sisältä. "Kuka sinä olet?"
"Minä olen paimenpoika", vastasi Pekka ja lisäsi kehottavasti: "Olkaa hiljaa, älkääkä peljätkö, minä juoksen Stensjöhön ja ennen pitkää palaan minä tänne avun keralla!"
Näin sanoen läksi Pekka juoksemaan, ja kyynelet vierivät hänen poskiaan pitkin, sillä hän ei voinut niitä pidättää, kun hän ajatteli kaikkea sitä pahaa, mitä tänä yönä oli tapahtunut, ja sitä että hän kenties voisi asettaa kaiken tai ainakin jotain ennalleen. Ja nämä ajatukset lisäsivät hänen voimiaan kaksin verroin, hän taivalsi uskomattomalla nopeudella matkan Stensjöhön.
Täällä oli vallalla mitä suurin levottomuus. Kapteeni oli heti kotia palattuaan, kun lapsia oli kaivattu ja turhaan etsitty sieltä, missä heillä oli tapana leikkiä yhdessä, lähettänyt kaiken väkensä etsimään heitä ympäri metsiä, jonne heidän oli täytynyt eksyä. Viestejä tuotiin ja vietiin vähänväliä, ja Pekka kohtasi muutaman tallirengeistä juuri tämän noustessa portaita suureen päärakennukseen. Renki tahtoi kysellä häneltä, mutta hän ei malttanut pysähtyä, vaan syöksyi sisälle.
Suuressa salissa tapasi hän kapteenin suurimmassa levottomuudessa kävellen edestakaisin, ja hänen rouvansa, Anna von Rossfelt, istui kalpeana ja epätoivoissaan ikkunan ääressä ja silmäili yli pihan ja järven. Kapteeni oli keski-ikäinen mies, ulkonäöltään jalo ja hyväntahtoinen. Hänen vaaleaveriset kasvonsa näyttivät kauniilta suurta laskokselle käännettyä pitsikalusta ja mustaa pukua vasten. Pekan saavuttua sisään pysähtyi kapteeni ja katsoi häneen, ikäänkuin ei olisi koskaan nähnyt hänen kasvojaan, vaikka hän jo monet kerrat oli puhutellut reipasta poikaa ja aina ollut suuresti mieltynyt hänen nokkeliin ja nopeihin vastauksiinsa ja juuri sen tähden selittänyt haluavansa hänet palvelukseensa.
"Mitä tahdot, poika?" kysyi hän vihdoin ja katsoi terävästi Pekkaan, joka seisoi pyöritellen lakkiaan.
"Aioin juuri sanoa, kapteeni", vastasi Pekka, "että olen saanut selville, missä…"
"Lapset…!" huudahti kapteeni, tarttui molemmin käsin pojan takinkaulukseen ja vei hänet peremmälle huoneeseen. "Vaimo, vaimo, hän on saanut selvän heistä… sano, rakas poika, missä he ovat?"
"Rikkaan Laurin kellarissa", vastasi poika, joka oli joutumaisillaan aivan tolkuttomaksi siitä tavasta, jolla kapteeni häntä kohteli, ja armollisen herrasväen ja oman liikutuksensa tähden.