Ja kuten myrskytuuli katosi poika kummastuneen kapteenin näkyvistä. Tämä piteli kirjettä avaamatonna kädessään ja katsoi pitkin polkua, jota myöten poika oli kiitänyt eteenpäin, ja hänen ajatuksensa risteilivät niin tämän kuin kirjeenkin ja vangittujen lasten ympärillä. Juuri kun hän tempautui irti näistä ajatuksistaan ja aikoi avata kirjeen, saapui pari miestä laaksoa myöten. Ne olivat hänen väkeään, ja kun nyt levottomuus lasten tähden täytti kokonaan hänen sielunsa, pisti hän kirjeen taskuunsa ja käskettyään miesten tulla jälestä niin pian kuin voivat rikkaan talonpojan taloon kannusti hän hevosiaan ja pyyhälsi eteenpäin, arvellen kyllä pian tavottavansa kadonneen pojan.
Tämä, joka tunsi tienoot paremmin kuin kapteeni, oli kuitenkin oikoteitä myöten ehtinyt niin paljon edelle, että hän oli hyvän aikaa ennen kapteenia saapunut metsäntylvään, joka oli talonpojan talon edustalla. Tänne sitoi hän vaahtoavan orhin ja meni nopein askelin pihaan. Aurinko oli nyt ylhäällä ja väki jo työssä. Muuan renki hakkasi puita alapihalla, ja Pekka kysyi häneltä, oliko isäntä kotona, mutta hän ei ollut eikä renki edes tiennyt, missä hän oli. Oli tavatonta, ettei Lauri ollut mukana panemassa väkeään työhön, vaikkeikään hän aina itse ottanut tähän osaa; mutta tänä aamuna oli hän lähtenyt liikkeelle niin aikaisin, ettei kukaan tiennyt, mihin hän oli mennyt.
"Onko vouti ollut täällä?" kysyi Pekka, ja hänen sydämensä hytkähti.
"Voutiko?" vastasi renki. "Olen kyllä kuullut sanottavan, että hänen pitäisi tulla, mutta vielä ei häntä ole näkynyt!"
Tästä vastauksesta hieman tyyntyneenä, meni Pekka pihaa ylöspäin tuparakennusta kohden, ja hän tuumaili itsekseen, etteiköhän rikas Lauri ollut tullut viipyneeksi liian kauan kävelyllään metsässä, jossa hänellä varmaan oli ollut jokin kohtaus puolalaisten koiranleukojen kanssa. Ja hän päätti nopeasti, että hän lähtee etsimään häntä metsästä. Kentiesi hän silloin saattoi päästä jonkin jälille, joka antaisi hänelle valtaa tämän sydämettömän tekopyhän ylitse. Mutta ensin täytyi hänen puhutella lapsia kellarissa ja ilmottaa heille heidän pelastuksestaan.
Rakennuksen tällä puolella ei ollut ketään ihmistä ja metsä seisoi hiljaisena ja korkeana jonkun matkan päässä ulkohuonerivin päädystä. Kaikki näytti siis suosivan häntä tällä hetkellä. Pamppailevin sydämin nojasi hän kellarinluukusta sisään ja huusi niin hiljaa kuin mahdollista:
"Oletko siellä, Susanna?" Kyllä, hän oli siellä, ja poika lisäsi: "Olkaa nyt hyvässä turvassa, muutamassa minuutissa on kapteeni täällä, ja silloin tulee toinen tanssi! Minä menen nyt metsään pitämään silmällä rikasta Lauria!"
Viimeiset sanat lausui hän vetäessään päätään muurinaukosta, mutta samassa tarttui luja koura hänen niskaansa.
"Rikas Lauri on aina kotosalla, lurjus!" kähisi talonpoika hänen korvaansa. "Mitä täältä haet?… Vastaa, poika…! Kuletko etsimässä isällesi salateitä minun tavaroideni luo? Mutta kyllä minä näytän sinulle tien, minä…!"
Ja näin sanoen irrotti hän kouransa pojan niskasta, mutta löi samassa poikaa sauvallaan päähän, niin että tämä kaatui kylelleen ja kalpeni kuin olisi saanut surmansa. Talonpoika kohotti vielä kerran raudotetun sauvansa, mutta silloin kuului hänen korviinsa nopeasti nelistävän hevosen kavioiden kopina, ja hän avasi pikaisesti muutaman lähellä olevan aitan oven ja heitti poika paran sinne. Sen jälkeen riensi hän takaisin pihalle, meni tupaan ja istuutui tupakamarin pöydän ääreen.