Niin päättyi tapaus rikkaan Laurin luona, ja sellainen oli tulos hänen viekkaasti laatimastaan tuumasta kiristää Stensjön kapteenilta sievonen rahasumma. Puolalainen vakooja kuoli samana päivänä haavaansa. Pekka Pietarinpoika kuoli jonkun aikaa myöhemmin vankilassa.
Mutta saman päivän iltana, jona molemmat tytöt jälleen palasivat Stensjöhön, oli siellä iloa kattoon asti, ja torpanpoika Pekka sai olla mukana, sillä hän oli tullut kapteenille sangen rakkaaksi ja rouva Anna von Rossfeltille samoin.
Pekka oli seitsemännessä taivaassa. Hän ei ollut koskaan elänyt sellaista iltaa. Ja pikku tytöillä oli niin paljo puhuttavaa ja kyseltävää, ja aina päättyi se muutamalla sanalla Pekan kunniaksi ja ylistykseksi. Hänet saatettiin aivan pilata tällä hemmottelulla.
"Niin, nythän voin sanoa", sanoi Susanna, kun Pekan vihdoin piti lähteä, "nythän voin sanoa olleeni ryöstetty kuninkaan tytär, ja parhaallaan istuessani pimeässä vuoressa tuli paimenpoika ja pelasti minut noidan kynsistä; — sanos, Anna… emmekö todellakin olleet kaksi kuninkaan tytärtä, sinä ja minä… ja paimenpoika on meidät pelastanut."
"Niin!" lisäsi Anna. "Mutta paimenpoika nai sitte kuninkaan tyttären ja sai hänen isänsä valtakunnan."
"Niin, sen teki hän!" toisti Susanna ja taputti pikku kätösiään ja katsoi niin hartaasti Pekkaan. "Sentähden on sinunkin mentävä naimisiin minun kanssani, ja merkiksi siitä saat nämä kukat, jotka poimin niityltä eilen illalla, kun odottelimme keijukaisia… kuuletko, Pekka!"
Niin, Pekka kuuli, ja hän otti kukat ja teki silloin syvän kumarruksen, jonka äiti oli hänelle opettanut, ja hyväsydäminen kapteeni, joka oli kuullut lasten keskustelun, hymyili sille aikalailla ja sanoi Pekalle:
"Nyt saat olla alituiseen luonani täällä Stensjössä, kunnes lähdemme sotaan, ja silloin saat seurata mukana. Ja voit viedä terveisiä isällesi ja äidillesi, ettei heidän tästä päivästä lähtien tarvitse kärsiä mitään puutetta."
Ja niin Pekka lähti.
2.