"Kuinka ilkeä ratsumestari voikaan olla!" kuului Susanna sanovan.
"Aivanhan panette meidät piinapenkkiin… ei ennenkuin huomenna?
Kuinka voi eversti pakottaa teidät niin kiireiselle retkelle juuri
tänään?"
"Sille en voi mitään, armoni!" kuului ratsumestari vastaavan. "Palvelustehtävät ennen kaikkea, ja kirjeen täytyy jo tänään olla vaaliruhtinaan käsissä!"
"Älkää uskoko häntä!" puuttui puheeseen luutnantti von Trautmann. "Hän vain tahtoo tekeytyä niin kallishintaiseksi kuin mahdollista, jotta hänen arvoisa persoonansa saisi mahdollisimman suuren arvon."
Tätä lausuntoa seurasi läsnäolijain ilakoiva nauru, jota ratsumestari itsekin säesti. Kuitenkin hän lisäsi sitte, että hän oli sanonut kaiken täydellä todella.
"Leikki sikseen, Fritz!" sanoi silloin luutnantti. "Vai tahdotko tosiaankin uskotella meille, ettei leirissä löydy ratsumiestä, joka voisi viedä kirjeen perille yhtä varmasti kuin sinä itsekin?"
Luutnantin sanojen jälkeen kuului ovelta asentoaskel, ja siellä seisoi kookas Städ suorana ja jäykkänä.
"Minä otan viedäkseni kirjeen perille!" sanoi hän.
Kaikki katsoivat kummastuneina ratsumieheen, johon itseensä eivät näyttäneet pystyvän ne katseet, jotka häneen suunnattiin.
"Jos kapteeni suostuu minut vapauttamaan pakkauksesta, niin nousen heti satulaan!" lisäsi Städ.
Koska pakkauksesta oli enää vain pieni osa jälellä, ei kapteeni voinut keksiä mitään syytä kieltoon, ja niin sai Städ luvan lähteä kapteenin luota ja poistui ratsumestarin keralla. Hetkistä myöhemmin lähti luutnanttikin.