Mutta Hammarin sielu ei voinut lainkaan rauhottua kuultuaan kaiken tämän. Hän suoritti työnsä sellaisella kiireellä kuin olisi hänet vallannut kuumeinen rauhattomuus. Kun hän vihdoin oli sulkenut suuren arkun kannen, katsoi hän ympärilleen huoneessa. Kapteeni oli mennyt ulos; hän oli aivan yksin, mutta hän kuuli molempain tyttöjen olevan vielä viereisessä huoneessa, ja hetkisen mietittyään, samalla ikäänkuin koettaen hillitä paloa sisällään, astui hän päättäväisesti kynnyksen ylitse sisempään huoneeseen.
Susanna istui käsi poskella, ja hänen silmänsä lepäsivät hänen huomaamattaan kukilla, jotka olivat pistetyt hopeapikariin pöydällä, mutta joiden kaunein sisko, kallisarvoinen purppuranpunainen ruusu, lepäsi rikkinypittynä ja tallattuna lattialla. Neitsyt Anna istui ikkunan ääressä katsellen kadulle. Nähtävästi odotti hän molempain upseerien palaamista.
Kysyvin katsein, kummissaan kohotti Susanna katseensa Hammariin, ikäänkuin tahtoen kysyä: mitä täältä haet?
"Anteeksi", änkytti Pekka, "minulla olisi rukous teille, neitsyt
Susanna…"
"Siihen suostun jo etukäteen", vastasi Susanna hieman nyreissään siitä, että häntä oli häiritty unelmissaan. "Mutta nyt ei minulla ole aikaa kuulla sitä… huomenna, Pekka, huomenna!"
"Älkää sanoko niin, neitsyt Susanna", jatkoi Pekka. "Saatatte minut epätoivoon, varsinkin, kun minun täytyy näyttää teistä käsittämättömältä, mutta minä pyydän teitä… tahtoisin varottaa teitä… älkää ratsastako temppeliherrojen linnaan!"
Kummastus Susannan kauniilla kasvoilla muuttui suuttumukseksi, ja hänen suuret, säteilevät silmänsä katsoivat niin kylminä kuin talviyön tähdet uhkarohkeaan ratsumieheen, joka ei rohennut ainoastaan pyytää, vaan antaa neuvoja ja varotuksiakin. Annankin hienohipiäiset kasvot purppuroituivat, ja hänen suloinen katseensa suuntautui hetkiseksi mieheen, joka seisoi niin ymmällä ja hämillään ja tuskin rohkeni kohottaa katsettaan.
"Te vihastutte minuun, ylpeä neitsyt", sanoi hän vapisevalla äänellä. "Näen sen, mutta te tiedätte kuitenkin hyvin, että tahtoisin mennä kuolemaan teidän tähtenne, jos sitä vaatisitte… tämä nyt maksaa teille samaa kuin elämänne ja enempääkin…"
"Etkö ymmärrä, Pekka", sanoi Susanna, "että sanasi sisältävät syytöksen niitä miehiä kohtaan, jotka kuuluvat isäni seurapiiriin?"
"Juuri siksi, neitsyt Susanna, on minun niin vaikea sanoa teille mitä tahdon."