Vanhanpuoleinen mies tuli suuri avainkimppu kädessään ja avasi, ja Städ pyysi, että hänet vietäisiin Hammarin luo. Siihen ei mies suostunut, mutta lopuksi onnistui Städ käyttämällä sitä kaunopuheisuutta, joka hänen nahkakukkaronsa sisällöllä oli, saamaan tahtonsa lävitse, ja hetkistä myöhemmin seisoi hän kalpeana ja kookkaana vangitun, kookkaana tuomitun toverinsa edessä. Mutta täällä näytti hänen olevan vaikeampi kuin konsanaan saada sanaakaan huuliltaan, ja jos pimeässä huoneessa olisi ollut valoisampaa, olisi Hammar huomannut, kuinka suuret kyynelet raskaasti vierivät Städin poskia ja partaa pitkin. Nyt ei hän sitä nähnyt, ei edes tiennyt, kuka hänen luoksensa tuli, ja pysyi sentähden vaiti. Städin epätoivoinen yritys saada suustaan joku käsitettävä sana, josta yrityksestä kuitenkin sukeutui rajulta nyyhkytykseltä kuuluva ääni, johdatti äkkiä Hammarin ajattelemaan, että hänen luonaan tosiaankin oli Städ.
"Sinäkö se olet, Städ?" kysyi hän.
"Niin!" vastasi Städ. "Ja minä vaihdan paikkaa sinun kanssasi, ja huomenna ammutaan minut, eikä sinua, minä olen ollut valtiokanslerin luona…"
"Luulen, että olet taas tehnyt jotakin hullua, Städ", sanoi Hammar, nousten olkipehkuilta, joilla hän makasi, ja tarttuen Städin käteen. "Olet ollut valtiokanslerin luona… oletko saanut hänen määräyksensä minun vapauttamiseeni, onko minun asiani uudestaan tutkittu ja minut julistettu syyttömäksi…?"
"Milloin olen tehnyt muuta kuin hullua, Hammar?" sanoi Städ. "Mutta nyt täytyy siitä kerran tulla loppu… Sanon sen tosissani, anna minulle anteeksi, Hammar, ja kun tulet kotiin Svenarumiin, niin tervehdi isää ja äitiä ja sano, että kuolin kuin kristitty ihminen… Ja sitte voit antaa heille tämän ja lisätä, ettei näissä kultarahoissa ole verta eikä kyyneliä, sillä useimmat niistä sain itsensä autuaan kuningasvainajan nähden, kun olimme siepanneet Würzburgin, kun vanha arkkunen kannettiin ylös kellarista ja pohja irtaantui ja kultarahat vierivät pitkin linnanpihaa, muut olen säästänyt kokoon." Näin sanoessaan ojensi hän kukkaron ja ylijääneet kultarahat Hammarille ja lisäsi: "Olen ollut tuhma, minun olisi pitänyt aina antaa sinun ajatella ja toimia vain kuten sinäkin;… nyt on se myöhäistä…"
Hän kertoi, kuinka kaikki oli käynyt valtiokanslerin luona, oman tunnustuksensa, kenraalien ja everstien käynnin ja että valtiokansleri oli heidän vankinaan ja että jo tänään tai huomenna koko sotajoukko joutuisi Olut-Yrjön haltuun, jollei sitä ennen tapahtuisi jotakin, joka tekisi tyhjäksi petollisten herrojen vehkeet.
"Sotamarski!" huudahti silloin Hammar, unhottaen oman vaaransa ja sen kuoleman, joka häntä odotti.
"Sotamarski", toisti Städ, "hän oli minunkin mielessäni, ja huomaan, etten tällä kertaa ajatellutkaan niin tuhmasti, ja sentähden olen nyt täällä, ja sinun on tällä kertaa toteltava minua… me olemme yhtä pitkät ja ulkona alkaa pian hämärtää, vanginvartia ei huomaa että ulos menet sinä enkä minä…"
"Minä? Onko minun…?" kysyi Hammar ja laski kätensä Städin olalle. "Ei, ei, Städ,… tuon tehtävän saat itse suorittaa, ja sillä ratsastusretkellä tulet niin varmasti korpraaliksi kuin minä…"
"Minä en jaksa", keskeytti Städ sallimatta Hammarin päättää ajatustaan. "Isku, jonka annoit minulle, kävi syvemmälle kuin sinusta uskoin, minä en jaksa nousta hevosen selkään."