Tulija oli isä Jussi, kookas, vahvarakenteinen mies, jolla oli niin miehekkään kauniit kasvot, että niitä tuskin saattoi uskoa köyhän torpparin kasvoiksi. Ulkona puhalsi raitis tuuli, ja taivas oli niin valoisa ja kirkas, ja kuu hulvaili hopeitaan kasvoille ja esineille tuvassa, niin että kaiken saattoi nähdä yhtä selvään kuin päivän valossa. Nainen pani kätensä ristiin ja katsoi levotonna tupaan tulleeseen mieheen, jonka kasvot ilmaisivat syvintä surua.
"Kuinka on laita, isä?" kysyi hän, ja ääni helähti niin sydämelliseltä.
"Huonosti, äiti… pahemmin kuin huonosti… sillä ei ole kysymys ainoastaan minusta, vaan myös sinusta ja pojasta… Jumala meitä armahtakoon!"
"Mitäs Jumalan nimessä nyt sitte on kyseessä, isä?" kysyi äiti, pojan seistessä hänen tuolinsa takana.
"Sitä, että huomenna tai ylihuomenna saattaa tulla vouti ja viedä minut Jönköpinkiin, ja siellä saan minä heittää henkeni,… niin on laita!"
Sanottuaan tämän istuutui isä jakkaralle vaimonsa viereen ja tarttui hänen molempiin käsiinsä, samalla katsoen hänen kalpeihin, surullisiin kasvoihinsa, joilla kyynelet helmeilivät välkkyvinä kuun valossa poskia pitkin. Istuttuaan näin hetken aikaa huokasi isä syvään.
"Tiedät hyvin, äiti", sanoi hän, "olenko minä pahantekijä ja ansaitsenko pahantekijän kuoleman… olenko tehnyt mitään pahaa kuningasta ja valtakuntaa kohtaan… ja sinä, poika, muista, kun tulevaisuudessa kuulet puhuttavan isästäsi, että hän oli kunniallinen mies, ja vaikka hänet tuomittiinkin pahasta teosta, niin voi hän vastata siitä."
Isän puhuessa meni Pekka luo ja nojautui hänen olkapäähänsä.
"Kuningas tuomitsee toki oikein, isä", sanoi hän. "Mitä lienettekin tehnyt, niin voitte siitä vastata kuninkaan edessä, ja minä kyllä vien hänelle tiedon!"
"Rakas poika", vastasi isä surumielisesti hymyillen, "ennenkuin ehdit kuninkaan luo, riippuu isäsi hirsipuussa… Ei, ei, minkä täytyy tapahtua, se tapahtuu… Mutta kun omatunto on hyvä, on kaikki hyvin. Ja nyt saat kuulla, kuinka on laita minun ja lankoni välillä, jotta tiedät erottaa, mikä on totta ja mikä perätöntä. Hän, rikas Lauri, ja minä olimme renkeinä vanhalla Pietarilla Hjelmserydissä, ja me kosimme molemmat hänen ainoaa tytärtään. Mutta vanha Pietari oli mennyt uusiin naimisiin erään toisen rikkaan miehen lesken kanssa ja saanut hänen mukanaan tytärpuolen, ja Jumala tietää, että sadut puhuvat totta kertoessaan, että lapsipuolet syövät omat lapset. Kuinka kaikki kävi, en ole kuunaan päässyt oikein tietämään, mutta Pietarin oma tytär läksi tyhjin käsin isänsä kodista, lanko Laurin ottaessa kaiken omiin hoteihinsa… Muutamia päiviä ennen kuolemaansa sanoi Pietari sinun äidillesi, että hänen täytyy valita kahden asian välillä, joko täytyi hänen ottaa Lauri tai lähteä perinnötönnä isänkodista… Ja äiti, hän… hän valitsi…"