"Sano pois, lapsi… mitä silloin seuraisi?"
"Niin tahdon lähteä luotasi, isä, ja syödä niukkaa leipää hänen kanssansa, jolle olen luvannut olla uskollinen."
Ja hän jätti isänsä ja meni Pekan luo ja nojautui häneen. Pekan kasvot lennähtivät punaisiksi ja hän puristi lämmöllä rakastettunsa kättä.
"Antakaa minulle anteeksi, kapteeni", sanoi hän, "jos jossakin määrin olen teitä pettänyt. Mutta te tiedätte hyvin, että hyvä säilä nousee arvossa, kun se on koetettu ja kestänyt koetuksen… suo minulle anteeksi sinäkin, Susanna, että olen niin suuresti iloinnut rakkaudestasi minuun, köyhään Pekkaan, ja että olen niin kauan kuin suinkin tahtonut nauttia varmuudesta, että minua rakastat, ainoastaan itseni tähden…"
Nyt katosi ankara vakavuus hyvän kapteenin kasvoilta, ja hänen lempeä luonteensa otti oikeutensa.
"Hyvä, hyvä, Pekka", huudahti hän hymyillen. "Loppukoon nyt katselmus… Jumala teitä siunatkoon, lapset! — Tiedäkin, Pekka, että olet ollut minulle niin rakas, ja Susanna kyllä tietää, että sinusta olisi tullut vävypoikani, vaikket olisi omistanut mitään."
Ja näin sanoen ojensi hän ainoan käsivartensa Pekalle, sillä toisen oli hän menettänyt sodassa, ja näytti niin iloiselta ja tyytyväiseltä. Mutta ikäänkuin hän ei olisi kokonaan voinut karkottaa ajatuksistaan sitä tärkeätä seikkaa, että hänen tyttärensä kosijan oli omistettavakin jotakin, sanoi hän vähän myöhemmin kun he yhdessä nousivat ylämaata asuinrakennukselle, lyöden leikkisästi Pekkaa olalle:
"Voitko ostaa Stensjön, poika?"
"En tosin kokonaan, mutta kenties neljäsosan siitä, ja se kai riittääkin aluksi! Tahdon kuitenkin koettaa, enkö rikkaalta Laurilta saisi nostaa osaa iso-isäni omaisuudesta… muistatte kai, kapteeni, kuinka sen asian laita on?"
"Muistan kyllä, ja olen itsekin koettanut, mitä nyt tahdot tehdä, mutta ukko Laurilla on isäsi kuitti, että ukko on täyttänyt lupauksensa hänelle, ja niin ei päästä sen pitemmälle."