Katri muori, joka kaikessa tässä näki Herran rankaisevan käden, tunsi kuitenkin sääliä tätä kovasydämistä, onnetonta miestä kohtaan, joka oli saanut omasta pojastaan rangaistuksen, joka epäilemättä oli vaivannut ja raadellut häntä pahemmin kuin kukaan muu ihminen, ja vanha vaimo luki sydämessään rukouksen hänen puolestaan, jonka tähden hän oli kärsinyt niin paljo ja elänyt puutteessa, kun mies itse oli sen sijaan niin monet vuodet nauttinut väärin saatua omaisuuttaan, ja niin rukoillesaan tunsi hän ihmeellisen rauhan rinnassaan, ja kun hän nosti katseensa, näki hän lempeäkasvoisen vieraan pappismiehen vihkivän yhteen hänen poikansa ja Susannan. Ja sisäinen rauha ilmeni hymyssä, joka tosin oli surumielinen, mutta joka levisi kuin kirkastuksen hohde hänen lempeille kasvoilleen.
Ei enää tapahtunut mitään, joka olisi häirinnyt vihkimistä tai hääseuraa illalla Stensjössä. Kuitenkin jutteli kansa suurella varmuudella, etteivät häät, jotka alkoivat niin kuulumattomilla tapahtumilla, voineet viedä onnelliseen avioliittoon, ja monet vieraista olivat samaa mieltä kuin kansakin ja pudistelivat epäilevästi uljasta sulhasta ja kaunista morsianta kohden, jotka hymyilivät toisilleen ja hymyilivät tulevaisuudelleen.
* * * * *
Sellainen oli pääpiirteiltään Svenarumin lukkarin kertomus siitä, mitä hänen seurakunnassaan tapahtui "Kustaa Hornin sodan aikaan". Hän päätti sen aina seuraavin sanoin:
"No niin, kävi kuten saattoi käydä moisessa tapauksessa. Korpraali lähti sotaan kuukauden jälkeen tai niille paikoin, kun oli ensin parantanut haavansa, eikä Katri muorilla ollut enää mitään Stensjöhön muuttoa vastaan. Kirkkoherra muutti jonkun ajan jälkeen pois Svenarumista, sillä nähkääs, hän oli ainoastaan väliaikaisena, mutta mihin hän meni, siitä en ole koskaan päässyt oikein selville. Rikas hän oli, jotta olisi voinut peittää tien pappilasta kirkolle välkkyvillä hopealautasilla kahteen kertaan, minä sen näet tiedän, sillä minä autoin sälyttämässä tavaroita kuormaan Herrapa hänet tiennee, mistä hän sai kaiken rikkautensa. Niin tuli sitte tyyntä ja hiljaista pitäjässä joksikin aikaa. Silloin tällöin saapui kirje nuorelle rouvalle Stensjöhön, mutta korpraali Hammar itse ei saapunut; hän oli yhä sodassa. Seuraavana kesänä, kesäkuun alussa vuonna 45, syntyi Stensjössä poika, joka sai nimen Kasper äidinisän mukaan, ja sitä myöten oli kaikki hyvin, mutta kuukautta ja päivää myöhemmin oli nuori äiti kuollut."
* * * * *
Susanna Hammar kuoli heinäkuun 7 päivänä 1645.
Saman päivän illalla oli Hammar teltassaan Brunnin kaupungin edustalla Mährissä; Lennart Torstensson piiritti tätä kaupunkia, kun oli ensin perinpohjin hävittänyt kolmannen keisarillisen sotajoukon, joka oli lähtenyt sotimaan häntä vastaan.
Päivällä oli ollut kuumaa vihollisen vastassa, ja Hammar, joka oli taistellut tavallisella urhoollisuudellaan, seisoi teltan tankoa vasten nojaten ja silmäili tienoota, jonka pohjoisella taivaanrannalla nousi sakea ja musta pilviseinä, laskevan auringon kullalla reunustamana. Mutta Hammarin ajatukset liitelivät pilviseinän lävitse kauas pohjolaan, jossa hän näki kotinsa vuorien välissä ja vaimonsa, ja hän näki hänet niin selvästi kuin olisi ruumiillisesti ollut hänen luonansa, ja hän hymyili autuasta hymyä, kanuunain jyskyessä kaupungista ja ruotsalaisesta piiritystykistöstä.
"Kuollut!" virkkoi silloin karkea ääni, ja muuan hahmo näyttäytyi teltanaukossa varjostaen näköalan. Se oli korpraali Städ. Hän saapui sisään ja tällä ainoalla sanalla ilmaisi surunsa siitä, että oli päivän taistelussa menettänyt vanhan hevosensa, joka uskollisesti ja onnellisesti oli kantanut hänet niin monien taistelujen lävitse. Mutta sana, niin vähän kuin sillä olikin yhteyttä Hammarin ajatusten kanssa, kukisti yhdellä kertaa ruusuisen kodin, jossa hänen vaimonsa ja äitinsä istuivat ajatellen häntä ja puhuen hänestä, ja kamala, hirveä aavistus välähti hänen sielussaan. Oli kuin musta pilvi olisi saartanut hänen rauhallisen kotinsa kuten suuri paarivaate, ja salama, joka pilvestä välähti, tuntui toistavan ystävän lausuman sanan: "kuollut!"