Kuningas oli kiihkeästi liikutettu. Hän pani kätensä silmilleen ja syöksi ulos, ja Städ väitti sitte, että hän oli nähnyt kyynelten välkkyvän kuninkaan silmissä, kun tämä tuli teltasta ja käänsi kasvonsa lyhdyn valoon, joka riippui ulomman teltanoven pielessä. Palatessaan Benstorpiin kohtasi kuningas sotamarskin, joka oli lähtemäisillään ulos, kiedottuna pitkään vaippaan samoin kuin kuningaskin, ja hän ilmotti tälle, että hän oli päättänyt seurata luutnantti Lorentzia omin silmin nähdäkseen, mitä saattoi tapahtua, ei siksi että hänen vakaumuksensa olisi ollut järkytetty, vaan koska hän tahtoi estää kaikki kierot selitykset tulevassa tutkimuksessa.
"Hyvä!" sanoi kuningas. "Minä tulen mukaanne,… minun silmäni ovat nähneet sellaista, että itsekin tahdon mennä takaukseen ilmiannetun viattomuudesta!"
Ja niin menivät he yhtä matkaa kentälle, missä kohtasivat luutnantti Lorentzin, ja sen jälkeen menivät he alas jäälle, edelleen Örtoftaa kohden ja kappaleen matkaa sen toiselle puolen. Kuu heitti kirkkaan valon lumiselle kentälle.
* * * * *
Lähtiessään majuri Stålhammarin teltistä ei kuningas huomannut aivan nuorta tyttöä, joka, piilottuneena metsään mikäli voi, hiipi saman teltin luo. Hänkin pyysi puhutella majuria saatuaan Städiltä tietää, että tämä oli hänen telttinsä, ja kun hän edelleen oli selittänyt tuovansa viestejä Petter Laurinpojalta, antoi Städ hänen mennä sisään. Majuri seisoi nyt täysin varustautuneena tulevaan taisteluun ja valmiina lähtemään teltistään, kun hänen silmänsä sattuivat laihaan ja kuihtuneeseen hahmoon, joka seisoi teltinaukossa ja tuijotti häneen villillä ja aralla silmäparilla, ikäänkuin ei olisi oikein tiennyt, menisikö sisään vai. Hän mahtoi olla noin viisitoistavuotias. Majuri puolestaan katsoi häneen hetkisen tällä kysyvällä katseella, joka on tavallinen, kun ei oikein muista kasvoja, jotka luulee ennen nähneensä, mutta vihdoin selkeni hänen muistonsa ja hän sanoi:
"Sinäkö se olet, Metta… kuinka on äitisi laita?"
"Oh, nyt on hänen laitansa hyvin", vastasi tyttö vapisevalla äänellä. "Hän kuoli pari päivää sen jälkeen, kun te tulitte luoksemme ja pelastitte meidät nälkäkuolemasta… ja minä itse tulin sitte tanskalaisen sotajoukon mukana tänne Skälshögiin toiselle puolen jokea…"
"Ja mitä haluat minulta, lapsi?"
"Minä tuon viestejä Petter Laurinpojalta… hän makaa kuolemaisillaan ulkona kentällä Örtoftan luona ja hän tahtoisi puhua sanasen kanssanne ennenkuin lähtee täältä… Hän on saanut sivalluksen vatsaansa eräältä vanhalta vihamieheltä, joka kauan on häntä salaa seurannut, ja kun minä kuljin paikan ohitse, sillä nyt olen minä muuttanut mieltäni enkä ole enää kuningas Kristianin puolella, vaan kuningas Kaarlen, ja olin sentähden tulossa tänne ruotsalaiseen leiriin, silloin näin mustan kasan liikkuvan ojassa aivan lähelläni, ja kun minä olin mennyt sinne, niin oli siellä teidän haavotettu palvelijanne…"
Tyttö puhui hyvin kiireesti, mutta lyhyeen pysähdellen, ja lopetettuaan puhkesi hän itkuun. Hänen kummallinen käytöksensä ei voinut olla herättämättä majurin huomiota, ja hän kysyi syytä siihen. Tyttö hypähti silloin esiin ja tarttui hänen käteensä sanoen: