"Nyt pojat", sanoi hän, kun osasto oli valmis marssimaan, "nyt, pojat, on tosi edessä, ja minä vien teidät vihollista vastaan paikkaan, josta sieppaamme sen kuin rotanloukusta, mutta kenellä ei ole rohkeutta tulla mukaan, hän saa mennä muiden mukana kaupungin muureille."
Raikuva hurraa kuului vastaukseksi hänen puheeseensa. Kukaan ei astunut rivistä pois, kaikki tahtoivat seurata häntä kuin yksi mies. Ja niin käski hän eteenpäin.
Tulimme hyvissä ajoin. Sumu lepäsi paksumpana kuin konsanaan kaupungin yllä, mutta minä osasin kyllä eteenpäin. Puomi oli liikuttamatonna kellarin oven edessä eikä sisäpuolelta kuulunut mitään ääntä. Aluksi välähti päässäni ajatus, että pater Josef oli onnistunut tapaamaan kenraali Potockin ja tekemään tyhjäksi yrityksen sinä yönä, mutta pian saimme kokea, ettei yöllinen marssimme ollut turha.
Sytytimme mukana tuomamme soihdut, ja niiden valossa alkoi marssi kellariin.
Täällä oli eräässä nurkassa kapea aukko, josta mies tuskin voi kulkea lävitse, mutta se vei tielle, joka yhdisti kauppamiehen talon ja vihollisten leirin. Työ näytti äskettäin tehdyltä. Sen saattoi nähdä äskenhakatuista nyteistä, joita sinne ja tänne oli laitettu tukemaan seiniä ja kattoa ja estämään löyhää maata luhistumasta kasaan.
Mutta vielä ei kuulunut mitään. Näytti melkein siltä, kuin vihollinen olisi kaivanut sudenkuopan, jonne oli houkutellut kuninkaani väen. Me kulimme yksitellen, ja etumainen kantoi tuohusta. Minä kulin lähinnä käskynhaltiaa. Olimme kai jo ehtineet kaupungin muurin kohdalle, kun käytävä laajeni jokseenkin suureksi holviksi. Epäilemättä oli tässä aiottu ruveta kaivamaan ylöspäin, mutta jostakin syystä muutettu mieltä. Tässä muutti myös Antero Erikinpoika ensimäisen päätöksensä jatkaa kulkua, kunnes vihollinen kohdattaisiin tai aina vihollisen leiriin. Olikin ilmeistä, että jos vihollinen täällä kohdattaisiin, niin oli tämä avara holvi paras vastaanottopaikka. Mutta jottei soihtujen valo säikäyttäisi vihollista kääntymään takaisin, peitettiin eteenpäin vievän käytävän aukko kahdella paksulla vaipalla.
Tämä oli tuskin tehty, kun me kuulimme askelten kaiun, kumean, raskaan kaiun, kuten jättiläiskäärmeen uupuneen läähätyksen, kun se vierii maan alitse eteenpäin.
Tulija oli vihollinen, ja pian sen korvat alkoivat kuumeta. Syntyi murhaava taistelu, jota käytiin äärimäisellä katkeruudella molemmilta puolin. Jos minä voisin oikein kuvailla tämän taistelun kamalan kuvan, jota valaisivat savuavat soihdut, mitkä tuskin kykenivät näyttämään muuta kuin sen, että me olimme pimeimmässä yössä, niin luulen, että moni sydän pamppailisi ja moni poski kalpenisi kauhusta. Lopuksi pääsimme me voitolle ja laahasimme pois joukon vankeja ruumiskasoista jalkojemme ympäriltä. Mutta nyt saimme tiedon, joka pani jalat allemme ja sai meidät päätä pahkaa rientämään yläilmoihin.
Kohta kun Antero Erikinpoika näki taistelun kallistuvan meille voitolliseksi, lähetti hän muutaman sotilaan ottamaan selkoa, lähestyikö vihollinen muureja. Tämä palasi takaisin ja kertoi, että kuului vihollisen rummutusta ja soittoa ja että joka hetki odotettiin hyökkäystä.
Nopeammin kuin voi kuvailla tehtiin sen johdosta palausmatka. Antero Erikinpoika oli ensimäisenä kaupungin muurilla, ja minä saavuin lähinnä hänen jälestään. Aamu alkoi sarastaa, ja kuului selvään melkoisen sotavoiman lähestyminen. Minulle pälkähti kuitenkin heti päähän, etteivät nämä voineet olla hyökkäyskolonnan ääniä. Sumun vuoksi, joka vielä lepäsi tienoilla, ei voinut nähdä mitään.