"Maan alitse!" puuskahti hän.
Mutta samassa oli hän jaloillaan ja heitti vaatteet ylleen sellaisella nopeudella, että se selvästi osotti, kuinka kykenevä mies hän oli, tämä Antero Erikinpoika. Ja sellaiselle miehelle antaa mielellään anteeksi muutamat hänen pikapäissään sanomansa sanat.
"Voitko näyttää minulle tien?" kysyi hän napittaessaan kiinni hirventaljatakkiaan.
"Kyllä!" vastasin minä.
"Hyvä!" sanoi hän ja kutsui sisään miehen, joka seisoi etuhuoneessa.
"Pankaa rumpu soimaan!" sanoi hän hänelle.
Hetkisen jälkeen oli hän valmis ja astui suureen saliin. Täällä tuli häntä vastaan muutamia upseereja, jotka oli kutsunut rummun ensi pärrytys.
"Muureille!" huudahti hän heille. "Luulen, että tänä yönä on paholainen itse liikkeellä pitämässä lemmonleikkiään!"
Hänen uskonsa nimittäin oli, että vihollinen uskaltaisi tehdä yleisen hyökkäyksen heti kohta, ja jotakin sinnepäin olin minäkin itsekseni ajatellut, vaikken vielä ollut saanut tilaisuutta kiinnittää hänen huomiotaan siihen. Nyt huomasin ilokseni, että tämä mies oli kaikin puolin täysikelpoinen paikalleen, ja on uskomatonta, kuinka sellainen tietoisuus vahvistaa voimia ja lisää rohkeutta ja toivoa. Näyttäytyi myös, kuinka täydellisesti miehistö oli hänen vallassaan.
Alhaalla linnanpihassa seisoi jo muuan osasto järjestyksessä, ja kaikkialta kuulin, kuinka muu joukko parhaallaan järjestyi. Hän uudisti käskyjään ja valitsi osaston parasta väkeä seuraamaan itseään. Hänen käskystään olin minä alituiseen hänen sivullaan.