Ummelleen vuosi tämän jälkeen vietettiin Melcherin ja Monican häät, ja sen voin sanoa, että onni hymyili heille leppeämmin kuin kuninkaalliselle morsiusparille, jonka häät vietettiin samana päivänä, jolloin Melcher luuli Jumalan ja koko maailman hänet hyljänneen.
4.
Riian ketjukuula.
Venäläinen sota oli päättynyt Stolbowan rauhaan, ja koko Ruotsi odotti nyt ikävöiden saavansa nauttia rauhan siunauksia, kuten saattoi olla syytäkin puolen vuosisadan alituisten sotien jälkeen. Mutta niin hyvin ei käynyt. Kuningas Sigismund Puolassa antoi meille muuta ajateltavaa.
Hän ei tahtonut millään ehdolla tunnustaa autuasta kuningasta Ruotsin oikeaksi kuninkaaksi, vaan arveli, että hän oli kapinoitsijan poika, ja armosta ja suosiosta tahtoi hän tunnustaa hänet Södermanlannin, Neriken ja Värmlannin herttuaksi, eli sen herttuakunnan, joka hänen isällään oli ollut hallussaan. Kun autuas kuningas kirjotti hänelle ja tahtoi alkaa rauhanneuvottelut, vastasi Sigismund loukkaavaan sävyyn; mutta kuitenkin meni kuninkaamme niin pitkälle, että tahtoi suoda viholliselleen Ruotsin kuninkaan arvonimen, jos hän muuten luopuisi kaikista vaatimuksistaan valtakuntaan nähden. Mutta tämä puhe meni kuuroille korville, ja asia täytyi ratkaista miekalla.
Sentähden koottiin sotajoukko ja laivasto varustettiin kuntoon. Elfsnabbin satamassa kuningas antoi sotasäädöksensä, jotka tekivät Ruotsin sotajoukon sotakuriin nähden malliksi koko Europalle. Valtiokansleri luki ne koko sotajoukon edessä, joka oli asetettu taistelujärjestykseen Årstan niitylle. Kuningatar ja hänen äitinsä samoin kuin leskikuningatar olivat saapuvilla; niin myös kuninkaan veli, herttua Kaarle Filip, jonka nyt piti antaa ensimäinen opinnäytteensä sodassa. Kuningas ei ollut iloinen sinä päivänä. Häntä huolestutti niin hyvin kuningattarensa kuin rauhanhieronta Venäjän kanssa. Asianlaita oli näet niin, että venäläiset itse asiassa tahtoivat vain viivyttää asiaa, kunnes he voisivat päättää, kumpaako, Puolaa vai Ruotsia, vastaan he alottaisivat sodan uudelleen. Molemmille he olivat menettäneet paljon ja tahtoivat ottaa takaisin tappionsa. Alituinen vastatuuli, joka oli kestänyt lähes kolme viikkoa ja estänyt laivaston pääsemästä Elfsnabbiin, masensi puolestaan sekin kuninkaan mieltä.
Vasta heinäkuun 20 päivänä astui kuningas laivaan, ja sanottuaan jäähyväiset kuningattarelleen, joka oli kyyneliin sulamaisillaan ja erosta aivan epätoivoissaan, lähti hän purjehtimaan. Tämä tapahtui heinäkuun 24 pnä. Mutta tuskin olimme saaristosta päässeet ulapalle, kun jo nousi kova myrsky, joka hajotti laivaston. Kuningas ja herttua olivat "Scepter" nimisessä laivassa, ja heidän täytyi laskettaa Pernonlinnaan, jonne he ankkuroivat neljän päivän purjehduksen jälkeen. Sinne saapui muukin laivasto, joka oli vähitellen kokoontunut Ruhnunsaaren luo keskelle Riianlahtea. Pernosta lähti se kuninkaan käskyn mukaan Riikaan, jonne saapui elokuun 1 p:nä, ja joidenkuiden vastoinkäymisten jälkeen alkoi miehistö nousta maihin. Elokuun 9 p:nä saapui kuningas veljensä ja valtakunnan marskin Jaakko De la Gardien kera maitse Pernosta.
Mutta samat vastukset, joita tämä sotaretki säihin ja tuuliin nähden oli kohdannut alusta alkaen, näyttivät jatkuvan sen päästyä alkuun. Suuri kaupunki osotti päättäneensä pontevasti puolustautua, ja se voima, jonka kuningas levitti moniin leireihin muurien ympärille, ei tehnyt vähintäkään vaikutusta asukkaihin. Kohta kuninkaan saavuttua, kun hän parhaallaan merkitsi leiripaikkaa eräälle leirilleen kaupungin koillispuoliselle hietamäelle, putosi tykinkuula sille paikalle, josta hän juuri oli lähtenyt.
Kolmipäiväisen vallitustyön ja kanuunain sijotuksen jälkeen alkoi Riian pommitus. Kävi sellainen jyrinä kuin itse ukkonen olisi laskeutunut maahan ja ajaa jyristellyt ympäri kaupungin muureja. Yli tuhannen kuulaa päivässä singotettiin kaupunkia kohden. Jo oli Santaportti ammuttu maahan, ja kolme tornia oli pahoin vahingoittunut, kun kuningas uskalsi ryhtyä hyökkäykseen.
Se ei onnistunut, ja samassa mylläkässä näimme Väinäjoen toisella puolen ruhtinas Radziwillin tulevan puolalaisen ratsuväen kera kaupungille avuksi. — Kaikella on kuitenkin aikansa, niin pahalla kuin hyvälläkin, sen olen huomannut.