Tuskin olivat he kadonneet viimeksi mainitun kadun kulman taakse, ennenkuin muuan reki ilmestyi torille vastakkaiselta puolelta. Ajajana oli mies, jonka näkyi olevan vaikea löytää tietä, sillä hän kysyi vähänväliä ohikulkevilta, kuitenkaan saamatta haluamaansa vastausta. Vihdoin seisotti hän hevosensa ja miltei sulki tien eräältä palvelijalta, joka vihaisesti tarttui hevosen suitsiin.
"Mikäli näen", sanoi mies reessä aivan säveästi, "olette joku rouva Kristina Gyllenstjernan palvelijoista ja juuri jotakin heistä haluan tavata."
"Voittehan siltä ajaa syrjäänpäin väen tieltä", murisi vanha palvelija.
"Seis nyt, hyvä mies, ja sano minulle … vaikken tarvitse sitä kysyä, sillä ymmärrän kyllä, että rouva Kristina on nyt kaupungissa, mutta missä hän majailee, siitä en voi päästä selville."
"Ja mitä tahtoo moinen mies rouva Kristinalta?" kysyi palvelija jotensakin epäilevästi.
"Siitä lienee minulla lupa tehdä selvää rouva Kristinalle itselleen, kun hänet kohtaan."
Palvelijalla ei ollut mitään väittämistä tätä vastaan; vaan hän asettui kannaksille ja reki pysähtyi pian rouva Kristinan asunnon edustalle, missä oli muutamia muitakin rekiä. Muutamat palvelijat, jotka olivat puetut sturelaisiin väreihin ja "päivä- ja yö" vaakunalla koristettuihin alustakkeihin, puuhailivat soihtujen valossa kantaen re'istä arkkuja ja muita matkakapineita. Ilmeisesti oli rouva Kristina äsken saapunut pääkaupunkiin.
Viimeksi saapuneessa reessä oli paitsi ajajaa nainenkin, joka äänetönnä ja liikkumatonna, ikäänkuin mikään ei olisi häntä koskenut, vielä reen pysähdyttyä tuohusten valon piiriin ja hänen saattajansa noustua jalkeille ja heitettyään ohjakset hevosen selkään, istui paikallaan, olematta nousemisesta tietävinäänkään.
Hänen saattajansa kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa, ja hän antoi nostaa itsensä reestä ja seurasi miestä taloon. Sinne tänne juoksentelevain palvelijain välitse nousivat mies ja hänen naisseuralaisensa hiljaa portaita ylöspäin, ja päästyään ensimäiseen kerrokseen kysyi edellinen muutamalta siellä seisovalta vanhemmalta palvelijalta, joka näytti olevan jonkinlainen toisten valvoja, missä hän saattoi tavata rouva Kristinan. Vanha uskottu palvelija katsoi kummissaan mieheen, jonka puku lähemmin katsoen ei suinkaan ollut sellainen, että se olisi herättänyt luottamusta, jonka kalmankalpeat kasvot kiinteälle vedetyn päähineen alla olivat aivan kummituksen näköiset.
"Minun on puhuttava rouva Kristinalle mitä tärkeimmästä asiasta", sanoi ryysyinen mies, kun palvelija ei näyttänyt pitävän kiirettä.