"Tunnenko… Mitä sanotte, mestari Olavi! Tunnenko hänet… Jumala minua armahtakoon, kuinka hänet tuntisin?"
"Mutta näyttää kuitenkin, ikäänkuin…"
"Minä miesparka … ei, ei, mestari Olavi … tunnen tuskin itseni, vielä vähemmän muita, ja kaikista vähimmän ketään nuorta neitsyttä … ei, ei!"
Mies keskeytti Olavin tiedustelut eräänlaisella innolla, ja kun hän vielä luki epäilystä tämän silmissä, alkoi hän hajanaisen puheen, joka siinä määrin esti kaikki enemmät kyselyt samaan suuntaan, että Olavi katsoi hänen jossakin määrin kadottaneen ymmärryksensä.
"Hyvä, hyvä", sanoi hän. "Ei olekaan syytä luulla, että hänet tuntisit. Mutta nyt on sinun seurattava minua Norrmalmiin ja Melchior Rinkin luo tai jonkun muun, joka saarnaa hänen vapaudenoppejaan."
"Niitä on paljon niitä, mestari Olavi! Mutta jos tahdotte vastata yksinkertaisen miehen kysymykseen, niin sanokaa minulle, mikä ero on sen vapauden välillä, jota te itse saarnaatte, ja sen, jota Melchior Rink opettaa? Vanhan kirkon kukistamisesta, siitä te puhutte molemmat, siitä olette siis yhtä mieltä. Pyhimykset, luostarit, munkit ja nunnat ja kaikki hyvin syötetyt pääpapit, ne julistatte molemmat antikristuksen apulaisiksi! Vapautta saarnaatte myös molemmat, kuinka yksinkertainen voi tietää, kumpi teistä on oikeassa?"
Olavi katsoi kummastuneena puhujaan, joka osotti teräväpäisyyttä paljo enemmän kuin häneltä olisi voinut odottaa, ja tämä kysymys oli kauvan ollut hänen omienkin ajatustensa esineenä. Hänestä oli sentähden kysymys aivan luonnollinen, vaikkei hän tosin sitä odottanut tämän mitättömän miehen huulilta.
"Kysymykseesi", sanoi hän, "tahdon vastata toisella. Kun myrsky käy ja laiva ponnistelee vaikeassa hyökyaallokossa, purjeet repeävät kappaleiksi ja vaahto kuohuu ympärinsä tyrskyvässä aallokossa, kuka silloin ohjaisi laivaa, jos kaikki ovat yhtä hyviä?"
"Hän, jonka kautta Herra puhuu!" vastasi mies hyvin varmasti, ja hänen kasvonsa näyttivät melkein yhtä innostuneilta kuin hänen katsoessaan Kristinaan.
"Ja kuinka tunnette hänet?" kysyi Olavi jälleen. "Kuka tahansa teistä voi astua esiin ja sanoa: kuulkaa minua, sillä minun kauttani puhuu Herra! Kaikki tahtovat lausua Herran tahdon eikä kukaan tahdo totella, ja silloinhan laiva uppoaa! Kas siinä on erotus minun ja teidän vapautenne välillä, että minä tahdon olla vapaa Herran alapuolella, te hänen yläpuolellaan!"