"Mutta jos", jatkoi Moritz, "jos tapahtuisi, mitä nyt ei kukaan voi aavistaa, että herrani pelastaisi Ruotsin valtakunnan…"
"Pelastaisi Ruotsin valtakunnan … uneksitteko, junkkari Moritz?"
"Ei, ei, rouva Kristina, en uneksi … mutta jos pahat ja kovat ajat jälleen tulisivat, jollei kuningas Kustaa voisi pitää yllä sen kruunun valtaa, minkä hän on saanut, mutta jos Ruotsin valtakunta kuitenkin seisoisi vapaana ja voimakkaana ja mahtavana, ja jos tämä uusi pelastaja olisi Severin Norby, mitä silloin tekisitte?"
"Puheenne on arvotuksellista… Voin siihen vastata ainoastaan, että vastaukseni tahdon antaa ritari Severin Norbylle enkä juonittelijoille."
"No, hyvä, olen ymmärtänyt tarkotuksenne, ja tahdon viedä perille vastauksenne!"
Aurinko oli nyt laskenut eikä mitään valoa ollut sytytetty saliin, jossa sentähden hämärä kävi yhä pimeämmäksi. Niin Moritz kuin rouva Kristinakin olivat siksi kiintyneet aineeseen, jota keskenään pohtivat, etteivät ajatelleet tätä seikkaa, ja todennäkösesti oli tapahtunut jotakin aivan satunnaista, joka esti palvelijat tavan mukaan sytyttämästä valoa.
Sellainen sattumus, joka saattoi kaikki kummiinsa, olikin tapahtunut. Kuningas Kustaa oli saapunut suuren seurueen keralla. Hänen saapumistaan torvet olivat toitottaneet vartiotornissa kohta junkkarin astuttua suureen linnansaliin. Kuningas oli heti etsinyt kreivi Johania ja tavannut hänet salakamarista. Hän oli viivähtänyt siellä hetkisen keskustellen kreivin kera, joka oli maininnut hänelle junkkari Moritzin saapumisesta Severin Norbyn lähettiläänä, ja lisäksi maininnut hänen viestistään ja kirjeestään rouva Kristinalle. Kuningas sai edelleen tietää, että junkkari Moritz nyt parhaallaan neuvotteli rouva Kristinan kanssa, ja hän päätti itse olla kuulijana tässä neuvottelussa. Kreivi tahtoi seurata, mutta kuningas epäsi sen, ja ennenkuin hän ehti ryhtyä mihinkään hommiin ilmottaakseen rouva Kristinalle, oli kuningas jättänyt huoneen ja rientänyt suureen linnansaliin.
Kuningas oli kiihtyneessä mielentilassa jo saapuessaan Stegeborgiin, eivätkä ne tiedot, joita kreivi Johan oli hänelle antanut, häntä tyynnyttäneet. Hänen askeleensa olivat kiihkeät ja lujat, ja hänen kätensä löi muutamia kertoja miekankahvaan, hänen kulkiessaan linnankäytävän lävitse suuren salin ovea kohden. Täällä tuli Johan Thurenpoika häntä vastaan, mutta pysähtyi kunnioittavasti, kun hän muurille pystytetyn soihdun valossa näki kuninkaan synkän muodon. Kuningas viittasi hänelle kädellään kehottaen seuraamaan ja avasi samassa salin oven. Silloin juuri junkkari Moritz lausui viimeksi mainitut sanat.
Saavuttuaan saliin, pysähtyi kuningas, ja herra Johan Thurenpoika veti hiljaa oven kiinni. Rouva Kristina, joka ei aavistanut, kenen kuulijan hän oli odottamatta saanut eikä voinut luulla muuta kuin että tulija oli joku linnan palvelijoista, vastasi kursailematta junkkarin puheeseen.
"Tehkää se, junkkari Moritz, ja voitte lisätä, että Kristina Gyllenstjerna rukoilee Jumalan äitiä vahvistamaan herra Severiniä hänen päätöksessään!"