"Ei, veljeskuntani suojeluspyhimyksen kautta, en käsitä mitään!"
"No hyvä, kun nyt tulette Tukholmaan, on teidän laadittava kaksi kirjettä, molemmat kanslerin nimessä…"
"Ah … nyt alan käsittää tarkotuksenne, Gert!"
"Toinen rouva Kristinalle, missä hänen käsketään päästämään minut vapaaksi … toinen neitsyt Kristinalle, ilmottaen hänelle mestari Olavin kuoleman."
"Mestari Olavin kuoleman!… Mitä tarkotatte sellaisella tiedonannolla?"
"Jättäkää se minun asiakseni… Teidän on vain valittava sopiva aika."
"Mutta … mitä hyödyttää sellainen tiedonanto, jonka millä hetkellä tahansa voi näyttää vääräksi?"
"Sanokaa minulle vain, kuka näyttäisi sen vääräksi … ennen kuin olisi liian myöhäistä. Ja kun neitsyt kerran istuu luostarin sellissä, tulkoon silloin vain oikaisu ja raivotkoon paha sää, minä nauran niiden voimattomuudelle, ja pyhä Jumalan äiti ja pyhä Brita ojentavat minulle siunaten kätensä viimeisenä hetkenäni."
"Niinpä tapahtukoon sitte tahtosi, Gert Bryningh! En voi nähdä meillä oikeastaan olevan mitään pelättävää, sillä vaikkapa pahimmassa tapauksessa kirjeet keksittäisiinkin, kuten piispa Pietarin kirjeet viime vuonna, ei kuitenkaan kukaan voisi näyttää toteen, että kumpikaan meistä on ne kirjottanut. Tahdon siis toteuttaa tahtonne ja odotan siitä parhainta seurausta pyhälle kirkollemme."
Munkin ja vangin tarkemmin sovittua, mitä oli tehtävä, kapusi edellinen varovasti maahan, veti tilapäiset tikapuunsa syrjään ja vieritti kivet erilleen toisistaan, ettei jäänyt näkyviin mitään jälkeä hänen käynnistään. Ja vielä ennen kuin päivästä näkyi sarastustakaan, oli hän jo poistunut Mörköstä.