Kristina istui kumarassa, käsi vasten poskea. Hän kuunteli tarkkaavaisesti, mitä vanha mies sanoi, ja koko ajan vuotivat kyynelet.
"Luulet kai, että nyt tulisin vanhoine vaatimuksineni … ei, ei, lapsi, sinä olet voittanut minut, Gert Bryningh ei sano enää mitään sellaista. Saat noudattaa vapaata tahtoasi; saat itse määrätä itsestäsi. Antakoon sukulaisvainajani minulle anteeksi rikokseni hänen viimeistä tahtoaan vastaan, mutta minulla ei ole sydäntä pakottaa sinua. Ei, ei, ulos maailmaan, Kristina, jos tahdot; juokse ja leiki ja ole iloinen! Sinä olet rikas, tyttö, et tiedä sitä, mutta minä tiedän … saat mielin määrin nauttia elämästä, jos tahdot, ja voit tehdä jonkun miehen onnelliseksi…"
Kristina vavahti, ja ilmeinen vastenmielisyys kuvastui hänen kauniilla kasvoillaan. Hänen korvissaan kuului niin kummalliselta puhe rikkaudesta ja onnesta ja maailman huvituksista, juuri kun hänen sydämensä oli täynnä surua, joka ei koskaan haihtuisi. Mitä merkitsivätkään hänelle kaikki maailman aarteet, kaikki ajateltavat ilot, kun hän oli poissa, hän, jonka kuva oli kasvanut hänen sieluunsa ja ollut hänen ihailunsa esine aina siitä pitäen, kun hän pienenä lapsena tuli hänen vanhempainsa kotiin! Pelkkä ajatuskin, että tämän katoavan elämän hyvyys voisi hänelle tarjota mitään lohdutusta, herätti hänessä inhoa, ja siitä heräsi pian halu luopua kaikesta maailman hälinästä ja yksinäisyydessä elää ja tehdä hyvää ja toivoa, että kerran toisessa maailmassa saisi kohdata sen, joka täällä maan päällä oli ollut hänelle rakas.
Mutta missä oli maan päällä paikka, jossa hän saattoi elää elämäänsä sellaisella tavalla? Tämä kysymys heräsi aivan äkkiä hänen mielessään. Hän ei ollut siitä selvillä, mutta sellaisessa valossa ei hän ollut vielä koskaan nähnyt asiaa. Hän oli vapaa; hänellä oli oikeus itse määrätä elämästään; hänen sydämensä halusi yksinäisyyteen ja rauhaan, ja hänen sukulaisvainajansa tahto määräsi hänelle luostarin paikkana, jossa hän voisi löytää rauhan. Hän tunsi itsensä miltei onnelliseksi ajatellessaan, että tämä turvapaikka oli olemassa. Pelästyneen naarashirven lailla kiitivät hänen ajatuksensa luostarin kammioon. Suru, tyhjyys ja lopuksi kauhu, että hän mahdollisesti voisi maailman huvituksissa tai toisen miehen rinnalla saavuttaa unhotusta ja lohdutusta, — kas siinä ketju, joka ajoi häntä huimaa vauhtia eteenpäin. Vanha Gert Bryningh, hän oli taitavasti osannut laskea verkkonsa.
"Sanani surettavat sinua, lapsi", jatkoi hän hetken jälkeen, "näen sen, mutta ne ovat totta, enkä tahdo sitä sinulta salata. Sen mukaan, miten minä näen asiat, ja sillä kokemuksella, mikä minulla on maailmasta, ja sillä kunnioituksella, jota tunnen vainajan tahtoa kohtaan, en tiedä muuta valittavaa kuin nämä kaksi … elämä ihmisten seassa ja heidän touhussaan ja tohinassaan tai elämä hiljaisessa luostarissa. On mahdollista, en tahdo väittää sitä vastaan, että elämäsi luostarin ulkopuolella voi tulla tyyneksi ja onnelliseksi ja rauhalliseksi, mutta sitä en usko … katsos, en puhu sinua taivuttaakseni, saat itse valita…"
"Rouva Kristina sanoi, että saisin jäädä hänen luoksensa."
Vanhan miehen kasvojen ilme muuttui, mutta Kristina ei sitä huomannut.
"Jalo rouva Kristina!" sanoi Gert. "Hän on tapaisensa, mutta hän on nuori vielä ja tuntee maailmaa vain korkealta yhteiskunnalliselta asemaltaan, jolta hän sen on nähnyt, ei alhaalta päin, ei niiden tarpeiden, surujen ja ilojen kannalta, jotka joutuvat vähäväkisten poluille… No, niin, sinun voi olla hyvä olla hänen luonansa, Kristina. Sanotaan, että rouva Kristina aikoo mennä naimisiin; täällä tulee silloin viljalta kaikenlaisia huvituksia, ritareita ja ylhäisiä neitsyitä vilisee hänen talossaan. Se on kolmas vaihtopuoli … niin, voit siis miettiä, lapsi, ja tarkoin punnita sydäntäsi; myönnyn jo edeltäpäin siihen, mitä tulletkin valitsemaan… Lähden nyt täältä herrani, piispan luo."
Kristina hypähti pystyyn kuullessaan nämä sanat, ja kuumeinen puna paloi hänen poskillaan.
"Minun ei tarvitse valita!" huudahti hän. "Olen jo valinnut, sukulaiseni, ja halajan pian — pian päästä nauttimaan sitä rauhaa, jota luostari tarjoaa."