"Sanasi sekä kummastuttavat että ilahuttavat minua, lapsi", jatkoi Gert osottamatta pienintäkään maltittomuutta tai halua kiirehtiä ratkaisua, joka oli niin lähellä. "Mutta sellainen askel on liian tärkeä otettavaksi näin ylitsekuohuvain tunteiden vallassa. Ei lapsi, emme saa hätiköidä. Vasta kun tyynesti voit kirjottaa tahtosi paperille, Kristina, silloin, mutta ei ennen, olet kypsynyt ottamaan tämän askelen."
"Mitä se ajanhukka hyödyttäisi, sukulainen?" kysyi Kristina. "Kirjottaa tahtoni paperille, sanotte… Olen vahvempi kuin luulette; tahdon heti täyttää tämän vaatimuksen."
"Kristina lapseni, mihin sitä tarvittaisiin…? Mutta jos sitä itse haluat, tunnustan, että näen sen suurella mielihyvällä. Mutta nyt menemme sisälle rouva Kristinan luo. Hänelle, jonka luona sinulla on ollut ja joka vastaiseksikin on tarjonnut sinulle tyyssijan, on sinun ilmotettava sydämesi vapaa päätös. Minullekin on tärkeää, että teet sen, sillä päälleni voi helposti langeta varjo, ja sitä en tahdo…"
"Ei, ei, teidän päällenne, sukulainen, ei lankea mitään varjoa. Menemme rouva Kristinan luo!"
Linnan suuressa salissa istui rouva Kristina, ja hänen edessään seisoi sotilas, joka ryhdistään ja tavoistaan päättäen näytti kuuluvan sotaväen päällystöön. Juuri ovenvartijan avatessa ovea saliin, näki Kristina ristikäytävässä suoraan vastassaan soittoniekan, joka edellisenä iltana oli ilmottanut hänelle katkeran uutisen. Hän seisoi siellä viulu kainalossaan, ja Kristinasta näytti, että hän viittasi hänelle, mutta hänen mielensä täytti päätös, joka siellä oli kypsynyt, niin että omituinen mies vilahti hänen ohitsensa, hänen kiinnittämättä vieraaseen mitään huomiota.
Gert pysähtyi käsi kädessä Kristinan kanssa ovelle, joka sulkeutui heidän jälkeensä.
"Ja oletteko sanonut kaiken, mitä tiedätte tästä asiasta?" kysyi rouva Kristina, päättäen keskustelun, joka oli ollut hänen ja kuninkaallisen sotapäällikön välillä.
"Kaiken!" vastasi tämä kumartaen.
Rouva Kristina kääntyi sen jälkeen tulijoihin ja viittasi Kristinan luokseen.
"Nyt näytät aivan toiselta, lapsi!" sanoi hän. "Ellen erehdy, niin olet nyt tehnyt päätöksesi…"