Marskin sanat vaikuttivat kuin taikavoima, Eerik pudotti miekan kädestään; se pudota helähti kivilattialle, näyttipä melkein siltäkin, kuin olisi häntä haluttanut rientää tarjoomaan kättään marskille. Mutta hän malttoi mielensä äkkiä.
"Te olette oiva ritari, herra Eerik", jatkoi marski, "ja te tiedätte, mitä ritarille kuuluu, mitä meillä lieneekin kaunaa välillämme… Herra Maunu Pentinpoika ei tahdo välttää rangaistusta; jos tahdotte, on hän valmis seuraamaan teitä tällä hetkellä, ja kärsimään mitä rangaistuksia tahdotte… Olette sen itse nähnyt… Ja niin ollen luuletteko ritarin tehtäväksi kiiruhtaa rankaisemaan ennen lakia?"
Eerik-herra ei vastannut. Hän vaipui mietteisiinsä ja otti miekkansa lattialta, mutta marski jatkoi Maunu Pentinpoikaan kääntyen:
"Mene rauhassa, sukulaiseni, minun sanani nojalla … kun asianne tulee neuvoston eteen, niin voin minä todistaa katumuksestanne!"
Maunu läksi, ritarit jäivät paikoilleen; kumpikin tuntui odottavan, että toinen alottaisi keskustelun.
"Mielelläni näkisin, että lähtisimme täältä ystävinä; tarkoitan, että se joka tässä lepää, näkisi sen mielellään. Sillä minä vannon, Eerik Puke, minä tahdon samaa kuin hänkin … minä tahdon vapauttaa isänmaamme muukalaisten vallasta!"
"Te puhutte sievästi, marski", vastasi Eerik, "eikä tämä ole ensi kertaa, jolloin se tuudittaa minut uneen. Mutta minä sanon teille suoraan, minä pelkään puhettanne… Engelbrektin nimi kuuluu kauniilta suussanne, ja varmaan on moni seuraava teitä vaan senvuoksi, mutta minun täytyy katsoa sitä vaan koreaksi verhoksi, joka peittää niitä portaita, joita myöten te aiotte kohota valtaan ja kunniaan… Ja sepä ei teille tule koskaan onnistumaan, niinkauan kuin Eerik Puke elää, ja — uskokaa minua! — minä vedän puolelleni Ruotsin rahvaan ytimen…"
"Ja mistä päätätte, ett'eivät äskeiset sanani tarkoittaneet totta…?"
"Siitä marski", vastasi Eerik katseltuaan häntä hetkisen, "että te kaadatte parhaat puut naapurinne metsästä tehdäksenne tilaa omalle tuvallenne… Mutta olkaa huoletta, minä en käy kimppuunne kuin varas yöllä, te saatte sitä ennen minulta kunniallisen taisteluvaatimuksen!"
Eerik läksi ulos, ja hänen tanakat askeleensa kajahtelivat temppelissä. Kaarlo-herra seisoi hetkisen äänetönnä katsoen hänen jälkeensä. Sitten lausui hän joitakin epäselviä sanoja, vetäisi viitan ympärilleen ja läksi hänkin pois.