"Se todistaa, että hän etsii sinun ystävyyttäsi … sitä vaan, eikä mitään muuta…! Hän etsii sinun ystävyyttäsi, kuten kaikkien muidenkin Engelbrektin kannattajain. Sentähden hän pyrkii Kaarlo Orminpojankin, Bjurumin herran, ystäväksi, vaikkapa se maksaisi kauniin Kaarinan koko elämän ja onnen!"
"Kauniin Kaarinan!… Mitä sanot, Bengta", huudahti Eerik tarttuen sisarensa käteen, jota puristi hurjasti, katsellen läpitunkevasti sisareensa. "Kauniin Kaarinan, mitä aikeita voi marskilla olla, jotka turmelisivat neidon elämän ja onnen?… Sano, Bengta, sano … vaikka tuskin uskallan ajatella mitä suusi puhuu…"
"Nyt näet, Eerik, kuinka tärkeä merirosvon korun tenhovoima on meille … sanon sinulle, että marski pyytää kauniin Kaarinan kättä saadakseen hänen isänsä puolelleen, ja sen sanon samalla, että hän saa kumpaisenkin, tahi…"
"Herramme piinan ja kuoleman kautta … en tahdo tulla autuaaksi, jos se tapahtuu", huusi Eerik vimmoissaan.
Mutta Bengta-sisar ei näyttänyt siitä välittävän. Hän vaan jatkoi:
"Tahi sekä heidän että sinun käy kuten onnettoman ritarin, Broder
Sveninpojan kävi Söderköpingissä!"
Eerik käveli edestakaisin lattialla, hänen rinnassaan riehui sisaren sanoista syttynyt tuli, mutta kun hän kuuli Broder Sveninpojan nimeä mainittavan, pysähtyi hän äkkiä sisarensa eteen odottaen selitystä.
"Broder Sveninpoika", jatkoi Bengta-rouva armahtamatta, "tuomittiin kuolemaan ja mestattiin julkisena kavaltajana Ruotsin valtakuntaa vastaan. Sen sanottiin tapahtuneen samana päivänä, jona sinä läksit kokouksesta."
Olisi voinut uskoa tosiksi vanhat tarinat mahtavista, pahoista haltijattarista, jotka muuttivat taikasauvallaan ritareja ja kuninkaanpoikia kiviksi ja pedoiksi — nähdessään nunnan sanain vaikutuksen Eerikiin. Hän seisoi todella kuin kivettyneenä hänen edessään. Ainoastaan synkkyys hänen silmissään, joilla hän katseli sisartaan, osoitti kuluttavan tulen kiehuvan hänessä. Kesti ison ajan, ennenkuin hän sai sanankaan kuumeisilta huuliltaan.
"Broder Sveninpoikako kuollut, sanot?" huusi hän vihdoin saamatta käännetyksi silmiään sisaren ankaroilta teräviltä kasvoilta, ja kun niitten ilme epäilemättömästi vahvisti sanain säälittömän totuuden, niin hän toisteli vitkaan kumealla, haudanomaisella äänellä: "Broder Sveninpoika on kuollut … kuollut … kuollut!"