Kaarina pakotti kyyneleensä taltumaan ja tervehti hiljaisesti isäänsä.
"Sinä tunnet asiani, Kaarina", lausui hän kiirehtäin, "ja se on hyvä… Minä olen kirjoittanut herra Eerikille, ja tänään tai viimeistään huomenna on hän täällä, olen saanut sanan häneltä, ja silloin tapahtuu teidän kihlauksenne … kas niin, nyt sen tiedät, tyttäreni… Jumala siunatkoon sinua!"
Nyt ei lapsiraukka enää voinut hillitä kyyneleitään. Hän heittäysi polvilleen isänsä eteen, ojensi kätensä häntä kohden ja rukoili enemmän katseellaan kuin sanoillaan häntä peräyttämään tuomionsa.
"Rakas, rakas isä … kuinka voit olla niin kovasydäminen?" huusi hän lukiessaan isänsä kasvoista, että tuomio oli peruuttamaton, "niin ei voi tapahtua … minä rukoilen kaiken nimessä, mikä milloinkaan on ollut sinulle rakasta ja kallista … ota sanasi takaisin…"
"Herra Eerik on saanut sanani, tyttäreni, minä en voi sitä enää muuttaa…"
"Mutta minun sanaani hän ei ole vielä saanut, isä", huusi tyttö hypäten epätoivoissaan ylös, "eikä hän sitä koskaan saa … muista, että minä olen tyttäresi, ankara isäni, ja että minun tahtoni on yhtä luja kuin sinunkin!"
Ritari katseli kummastuneena tyttäressään tapahtunutta äkkinäistä muutosta. Hän seisoi isänsä edessä korkeana ja valkeana kuin marmorikuva painaen käsiään sydäntään vasten, kyynelten valuessa hänen kauniista silmistään.
"Onhan hän liha teidän lihastanne ja veri teidän verestänne", sanoi nyt Inga-muori asettuen ankaran ritarin eteen vapisten hänkin, vaikka hänen puheensa ja ryhtinsä tavallisesti oli hyvinkin häikäilemätöntä.
Hän oli herraansa vanhempi ja oli oleskellut hänen vanhempainsa kodissa lapsuudestaan asti; siksi häntä katsottiin aivan perheen jäseneksi, jona hän itsekin piti itseään. Hänellä oli myöskin muutamia erikoisoikeuksia, joita ei kukaan muu palvelijoista Bjurumissa eikä ritarin muillakaan tiloilla rohjennut käyttää. Tuskin hän sentään olisi uskaltanut tällaisessa asiassa avata suutaan isäntäänsä vastaan, ellei Kaarina-neiti olisi ollut hänelle isäntäänsäkin rakkaampi, ja ellei hän sitäpaitsi olisi tiennyt, että Kaarlo-ritarin sydän oli pohjaltaan hyvä kuin kulta, ehkä kuori näyttikin väliin tuimalta. Nyt hän kuitenkin pettyi. Hänen sanansa vaikuttivat ritariin aivan toisin.
Tämä heitti päänsä taaksepäin ja katseli eukkoa silmillä, jotka olivat mykistää tämän. Mutta Inga katsahti Kaarinaan ja sai siitä kaksinkertaisen rohkeuden, hän katsoi ankarasti ritaria silmiin takaisin.