Hän vaipui melkein tajutonna alttarikehää vasten.
XI.
Viimeinen päivä.
Vesteråsin linnan miestuvassa oli paria päivää myöhemmin muutamia marskin miehiä vilkkaasti keskustelemassa. He puhuivat äskeisistä tapahtumista, jotka olivat jo ehtineet saada värin, mikä ei pitänyt aivan tarkoin yhtä todellisuuden kanssa.
"Niilo Bonpoika on syytön kuin lapsi tähän rikokseen", sanoi eräs vanha harmaakarvainen urho, "sanokaa mitä tahdotte."
"Mutta ei hän sentään mahtanut turhanpäitenkään lähteä Eerik-herran leiriin keskellä yötä, oltuaan ensin marskin luona kuuntelemassa, mitä siellä yön toimista päätettiin", vastasi innolla toinen. "Näin itse, kun hän tuli yöllä, otti hevosensa ja astui sen satulaan hiljaa ja salamyhkäisesti kuin aave."
"Mene hornaan aaveinesi", vastasi ukko taas, "minä pidän siitä kiinni, mitä kuulin hänen sanovan Pentti Gunnarinpojalle Harakerin kirkolla, että nimittäin olisimme varuillamme, sillä oli petos tekeillä…"
"Ja sinun puiseen kalloosi ei mahdu", lausui kolmas, "että hän tahtoi tehdä itsensä niin puhtaaksi ja valkeaksi, ettei vaan häneen voisi mitään varjoa langeta?… Jollei Pentti Gunnarinpoika olisi ollut se mies mikä hän on, niin olisi marski joutunut Eerik-herran vangiksi, ja yksikään ei olisi voinut sanoa puolta sanaa viekkaasta Niilo Bonpojasta. Antakaahan olla… Saatte nähdä, ettei peli siihen lopu, vaikka Eerik-herra onkin tullut tänne… Antakaa vaan helsinkien tulla, joilla Hannu Martinpoika uhkaili juomingissa illalla, niin saatte nähdä, että tanssi alkaa uudestaan! Hän ei otakaan niitä niin sanalla vaan, kuin hän otti taalalaiset täällä Skultunassa, kun Eerik-herra vihdoinkin mukautui ottamaan vastaan piispain rauhakirjan… Ei, ei … mikä lieneekin Eerik-herralla nykyään vaivana, koska hän on kuin nahkaansa vaihtanut käärme, niin kyllä helsingit meluten tulevat, totisesti, — siitä syntyy suuri kiertäminen ympäri valtakunnan Engelbrektin tapaan…"
"Älkää haastelko niin rohkeasti älkääkä lausuko turhaan Engelbrektin nimeä", vastasi sotavanhus totisena, "minä olen palvellut hänen miehenään, ja seurasin häntä hänen viime matkallaankin … nytkään en olisi marskin miehenä, ellei Herman Berman ja moni muu olisi samoin … mutta sen sanon ja siitä vastaan vaikka hengelläni, ettei Eerik-herrassa ole vielä petollisuutta nähty, ja jos joku sanoo toisin, niin minä murran siltä niskat nurin!"
Vanhan karhun sanat vaikuttivat voimakkaasti muihin, eikä yksikään tohtinut sanoa sitä vastaan. Ajatukset johtuivat päinvastoin toisaalle.