Marski hyppäsi tuolilta ja katseli kummastuneena ukkoon.
"Neiti Kaarina … minun luokseni! Mitä tarkoitat?"
"Hm, mitä tarkoitan, tahi paremmin hän … sen hän mahtaa parhaiten tietää itse; luulen sentään, ettei tästä tällä erää mitään rakkauskohtausta tule, siihen on neito liian surullinen… Mutta, kuten sanoin, hän haluaa hartaasti päästä teidän puheillenne, hän sanoi sen minulle itse, sillä minä tulin heidän taloonsa vähäistä senjälkeen, kuin ankara ritari, Kaarlo Orminpoika oli tullut kaupunkiin eilen."
Nämä tiedot tekivät nähtävästi suuren vaikutuksen marskiin. Hän käveli edestakaisin lattialla ja pysähtyi tuon tuostakin ikkunan luo, mutta vanha palvelija ei päässyt selville oliko hänen mielenliikutuksensa iloa vai surua. Vanha herra Kaarlo Orminpoika ei ollut viime vuosina ollut marskin ystäviä, ehkei hän myöskään ollut asettunut nimenomaan häntä vastaankaan. Hänen arvonsa ei kuitenkaan ollut niin suuri, että sen olisi mitenkään tarvinnut erinomaisemmin tehdä marskia levottomaksi, vaikka tämä ritari olisikin liittynyt lähemmin Eerikiin kuin häneen. Ja nythän ei muuten enää tarvinnut pelätä mitään Eerik Puken puolelta. Vanha palvelija katseli surullisesti herraansa ja sanoi huokaisten:
"Voi kuitenkin, kunpa lähtisimme Fågelvikiin takaisin, herra, ja eläisimme siellä rauhassa ja levossa, niin saisitte hymyillä kaikille maailman mahtavain riidoille. Fågelvikin herrana olette te kuitenkin sekä rikas että mahtava … älkää unhottako sitä, Kaarlo-herra!"
Kaarlo-herra hymyili ukon innolle ja lausui hymyillen: "Kyllä sekin aika vielä tulee! Tyynny vaan nyt, sinä kelpo ukko, minä luulen, että sinä kehottaisit samalla innolla minua maailmaan taas, jos minä istuisin kädet ristissä Fågelvikissä säätyveljieni melutessa ja reuhatessa mielin määrin Ruotsinmaassa!"
"Niin, Jumala armahtakoon, taidattepa olla oikeassa, herra Kaarlo…"
Ukko keskeytti puheensa, mutta epävarmaa lienee, eikö hän kuitenkin sisimmissään ajatellut enemmän samaan suuntaan, kuin äsken lausui, nimittäin että herralleen olisi sittenkin parasta viettää rauhassa ja levossa päiviään rikkaana ja mahtavana Fågelvikissä. Hän puheli aina siitä, että Fågelvikin omistaja on sekä mahtava että rikas, ja siihen suuntaan hän nytkin mutisi partaansa lähtiessään lupauksensa mukaan hakemaan neiti Kaarina Kaarlontytärtä marskin luo.
Hän oli tuskin lähtenyt, kun marski kuuli kahden henkilön keskustelevan viereisessä huoneessa, ja samassa alkoi sieltä kuulua koiran ulvontaa. Hän meni ovelle paremmin erottaakseen, keitä siellä oli.
"Te kuljeksitte ympäri maailman, kuten vaeltavan ritarin tulee ja sopii!" lausui naisen ääni, joka ilmaisi selvästi sekä vastenmielisyyttä että suuttumusta.