"Saattaa sentään olla väliin vaikeata erottaa hyvää pahasta … paha voi olla väliin hyväksi … unum caput dabitur plebi!" [Yksi henki menköön monen edestä.]
"Asian voi auttaa mitä yksinkertaisimmalla tavalla", lausui tuomioherra taas, ikäänkuin äskeiseen ajatusjuoksuunsa vaipuen.
"Yksinkertaisimmalla tavalla!" toisti kirjuri.
Nyt kuului portailta askeleita, kirjuri lähti pois, kohdaten ovessa drotsin, herra Krister Niilonpojan. Tämän perässä tuli Niilo Steeninpoika (Natt och Dag), marskin lanko, ja pian heidän jälkeensä saapui useita herroja, muiden muassa Maunu Pentinpoika, Engelbrektin surullisen kuuluisa murhaaja, sekä Maunu Gren, suurikasvuinen, voimakas mies, jolla oli terävät, vilkkaat silmät ja huomattavan reipas ja päättäväinen ryhti. Herra Jöns Pentinpoika otti ne toisen toisensa perästä vastaan erinomaisella ystävällisyydellä, mutta vetäytyi sitten hyvin osatulla vaatimattomuudella syrjään, jättäen, kuten kohtuullista olikin, ylimmän sijan ja keskustelun johdon äidinisälleen, vanhalle Krister-herralle. Tämä ei säästänytkään sanojaan.
Hän esitti juurta jaksain suhteensa mestattuun Eerik-herraan sekä lausui syvän huolensa maassa vallitsevan levottomuuden johdosta, jota eivät Jumala paratkoon, tähänastiset tapahtumat näyttäneet saavan loppumaan.
"Ja mistä tulee tähän parannus?" kysyi hän lopuksi. "Pohjoisesta saapuu huolestuttavia sanomia. Nuo taalalaiset ovat yhäti liikkeellä lihtoineen ja keihäineen, ja helsingit sekä värmlantilaiset taitavat noudattaa heidän esimerkkiään. Kauan kestänee, Jumala paratkoon, ennenkuin rauha tulee valtakuntaan kaiken sen perästä, mitä Engelbrekt täällä teki… Mistä tulee parannus?"
Krister-herra katseli ympärilleen odottaen, että joku läsnäolijoista ottaisi jotakin sanoakseen hänen lausuntonsa johdosta. Mutta kaikki olivat ääneti. Ainoastaan Niilo Steeninpojan katse synkkeni, kun drotsi mainitsi Engelbrektin nimen, ja hän näytti aluksi haluavan jotakin puhua, mutta pidättyi. Drotsi havaitsi sen kuitenkin ja kysyi:
"Mitä tuumitte, herra Niilo Steeninpoika … jos keksitte jonkun tien päästäksemme tästä ahdingosta, niin puhukaa!"
"Minun on vaikea nähdä kauemmaksi kuin te, herra drotsi", vastasi Niilo-ritari. "Mutta sen tahdon sanoa, etten kärsi kuulla Engelbrektiä, Jumala hänen sieluaan armahtakoon, pantavan rauhattomuuden alkusyyksi … olen päinvastoin sitä mieltä, ja siitä vastaan, että jos hän olisi vielä elossa, niin tulisi meteleille äkkinäinen loppu… Asia on sellainen, että rahvas tarvitsee miestä, johon se voi liittyä, ja kun sellainen mies löytyy, on hän valtakunnan herra, ja hänellä on voima sysätä syrjään jokaisen, joka häiritsee häntä itseään ja valtakuntaa."
"Niin luulen osittain minäkin", lausui herra Jöns Pentinpoika, kasvoillaan tavallinen hymy, "kaksi ei voi rinnakkain vallita. Valtakunta tahtoo vaan yhden kuninkaan, ja kun ei kuningasta ole, ei se totisesti tahdo kahta tai useampaa hänen sijaansa. Monien mahtajain aika lienee nyt loppunut, mutta kaksi korkeinta on jälellä… Niiden tulee olla yksimielisiä, niiden täytyy, ja ne ovatkin sen parempi; mutta mennyt hetki on usein aivan erilainen kuin tuleva hetki; tietämätöntä on, miten asiat kääntyvät, ja edeltäpäin arvaaminen on hyve…"