"Se ei sovi", huusi kiivasluontoinen Maunu Gren, "se ei sovi, yhden hallussa olkoon Tukholman linna ja yksi olkoon valtakunnan päänä, ja, hyvän miekkani kautta, Kaarlo Knuutinpoika ei ole se mies!"
"Te katsotte siis parannuksen tulevan siitä, että näistä kahdesta mahtavasta marski väistyy?" kysyi Jöns Pentinpoika.
"Niin on ajatukseni!" vakuutti Maunu-herra innokkaasti.
"Se lieneekin oikea ajatus!" lausui taas Jöns-herra, "vaikkei kaikkein parahin. Sillä kuningastakaan ei saatettane sentään aivan unhottaa, kun nyt kerran varmaan tiedämme hänen olevan elossa!"
"Siitä ei ole vähääkään epäilemistä", lausui Maunu-herra, "minä olen itse puhutellut hänen armoaan, kuningas Eerikiä, ja hän sanoi minulle, kun viikko sitten olin Gotlannissa, aikovansa lähteä ritariston suurmestarin luo Preussiin."
"Minäkin tiedän sen", lisäsi Jöns-herra, "minä tiedän sen kirjeen kautta, jonka olen saanut Tanskasta. Mutta epävarmaa on kuitenkin, mitä armolliseen herraamme, kuninkaaseen, tulee … tyytymättömyys häntä kohtaan on suuri Tanskassa … tietämätöntä on siis, kuinka asiat häneen nähden saattavat käydä, ja jos kävisi niinkuin on pelättävä, nimittäin että…"
"Että hän menettää valtakuntansa", täytti kärsimätön Maunu-herra.
"Aivan niin", lausui Jöns Pentinpoika, "jos niin kävisi, niin on hyvä olla varuillaan, ja minä lisään siihen, mitä tässä esitettiin rauhan saannin ehdoksi valtakuntaan, minä lisään: tässä tarvitaan yksimielisyyttä, ennen kaikkea yksimielisyyttä. Marski on mahtava ja mahtavammaksi hän voi tulla, kävi miten kävi."
"Lankoni, herra Kaarlo, luulee aikaisin voittaneensa pelin", lausui suurella katkeruudella Niilo Steeninpoika, "mutta voipa tulla sekin aika, että hän saa nähdä leikkiä vielä jatkettavankin."
Keskustelua kesti kauan, ja herrat tulivat yhä kiihkeämmiksi ja katkerammiksi Kaarlo Knuutinpoikaa kohtaan. Hän tuli jo lopulta kapinannostajaksi, aivan yhtä vaaralliseksi kuin Engelbrektkin, ja hän tavotteli kuten tämäkin rahvaan suosiota. Kaikille tuli siis päivän selväksi, että marskin tuli väistyä Krister-herran tieltä, ellei onnistuttaisi saamaan kuningasta takaisin valtakuntaan. Jöns Pentinpoika ei virkannut enää juuri mitään, hän näytti tuskin ajattelevankaan, mitä puhuttiin, saatuaan asian kerran alkuun. Ainoastaan kun jotakin sellaista lausuttiin, joka oli viemäisillään keskustelun oikealta tolalta pois, tarttui hän siihen saattaen sen taas oikeaan. Kuninkaaseen nähden päätettiin odottaa, mitä siinä kokouksessa tapahtuisi, joka aiottiin pitää seuraavana kesänä Kalmarissa. Jos saataisiin hänet siellä taivutetuksi tulemaan takaisin valtakuntaan, niin keksittäisiin kai sitten aina joitakin keinoja marskia vastaan, muuten täydyttäisi ryhtyä tehokkaampiin toimiin.